Kuvia

Mulle on kertynyt vähän kaikenlaisia kuvia, joita oon ajatellut postailla tänne niin tässä nyt sitten pieni kuvapostaus mun viimeaikaisista touhuiluista

Tykkään tosi paljon kävellä tätä Saône-joen rantaa kun haen lapsia koulusta ja lähes poikkeuksetta joka päivä lähden vähä etuajassa kotoa, jotta ehdin kävellä eikä tarvitse mennä bussilla tätä matkaa.

Toissaviikonloppuna vierailtiin hostserkku-Hannan kotikulmilla pikkukaupungissa Viennessä, sympaattinen paikka, joka sijaitsee noin 20 minuutin junamatkan päässä Lyonista 

Viime lauantaina vierailtiin Lumière-museossa, talossa, jossa asuivat aikoinaan Lumièren veljeksen, jotka olivat ensimmäisiä elokuvantekijöitä ja kehittivät paljon elokuvauslaitteita ja -tarvikkeita. Myös talo oli aivan upea ja aikanaan Lyonin ensimmäinen talo keskusämmityksellä ja puhelimella jos oikein muistan

Tarviiko tästä edes kirjoittaa? Löysin yhdestä krääsäkaupasta Pandan lakuja kolmea eri makua!! 

Pitihän sitä nyt viime viikonloppuun suklaatakin sisällyttää ja suunnattiin siis sunnuntaina Tain L'Hermitage nimiseen kylään Valrhonan tehtaalle (lue: syömään suklaata niin paljon kuin napa veti ja se veti paljon). Hyvää oli suklaa mutta eihän se tietysti Fazeria voita...

Tain L'Hermitage oli myös oikein kiva pikkukylä, ps. bongaa hostserkku-Hanna!

Joulu on tullut Ranskaan ja se näkyy jokapuolella ehkä hieman yliampuvilla joulukoristeilla (tosta pianosta satoi siis vettä)! Meillä on myös täällä meillä joulukuusi jo kotona ja niin on lähes jokaisessa ranskalaiskodissa ja mä tahtoisin vain itkeä, ei sitä vielä kuulu laittaa! Meidän kuusen valot muuten vilkkuvat erivärisinä :-)

Riisipuurolounas itsenäisyyspäivän kunniaksi, tarjolla oli myös ruisnachoja ja 

Fazerin uutta joulusuklaata💖

Kuulumisia viimeajoilta

Tässä vierähtänyt nyt muutama hetki sitten viime julkaisun, mutta ilmeisesti Netflix on tuntunut tärkeämmältä kuin tänne raapustelu.

Kolmisen viikkoa sitten aloitin kielikoulussa täällä ja viikko on vielä jäljellä ja sitä enempää en siellä aio aikaani viettää. Vaikka ehkä olen vahingossa siellä jotain oppinutkin, en koe saaneeni koko rahalleni vastinetta, lysti kustantaa kuitenkin monta sataa euroa kuussa ja opetuksen laadusta en ole kovin vakuuttunut. Opettajista yksi on äärimmäisen ilkeä ja päätynyt unelma-ammattiinsa vain, jos se on haukkua muita ihmisiä. Olen kuullut useammasta kuin muutamasta opiskelijasta, jotka ovat itkeneet tunnilla tai sen jälkeen tämän opettajan ansiosta. Myös tehtävistä mulla on sellaista sanottavaa, että jos kaikissa Ranskan kouluissa ne ovat samaa luokkaa, niin en yhtään ihmettele, miksi Ranska ei ole Suomen tasolla kaikenmaailman oppilaiden testauksissa.

Paljon suklaata!

 Mulla on koulua 12 tuntia viikossa ja menin sinne lähinnä saadakseni jonkinnäköisen boostin ranskaani ja koska kaikki kaveritkin olivat siellä joka päivä niin mulla ei ollut juurikaan tekemistä päivisin. Nyt monella muullakin loppuu koulu joten mäkin heitän heipat sinne.

Näkymät 34. kerroksesta

Äiti ja isikin kävivät täällä pari viikkoa sitten ja oli ihanaa päästä esittelemään mun kaupunkia näin "paikallisena". Käytiin kaikki perusnähtävyydet läpi, syömässä ravintoloissa ja sattuipa juuri samalle viikonlopulle Lyonin Salon du Chocolat eli suklaamessut! Mun hostvanhemmat olivat Italiassa tuona viikonloppuna, mutta isovanhemmat olivat täällä meillä lasten kanssa ja kutsuivat mun vanhemmat lounaalle sunnuntaina ja vaikka isoisä puhuukin sujuvaa franglishia, sain toimia tulkkina eli laittaa ranskantaidot koetukselle. Ihan hyvin selvisin tilanteesta vaikka itse sanonkin, vaikka muutaman kerran piti pyytää muksuilta apua :-)

Lisää suklaata!

Mun vanhemmat yöpyivät Radisson hotellissa toisessa Lyonin pilvenpiirtäjistä (terveisin Wikipedia) ja 34. kerroksesta oli ihan hienot näkymät. Äiti kertoi, ettei ikinä ennen ole lomalle lähtenyt yhtä kevyellä varustuksella, sillä matkalaukku oli täynnä mun pyytämiä juttuja Suomesta, nyt on ruisleipävarastot täytetty, hapankorppua ja ruissipsejä unohtamatta sekä Fazerin joulukalenteri!

Ja vielä lisää suklaata!

Sairastelultakaan en ole välttynyt, musta tuntuu että oon täällä Ranskassa ollu enemmän kipeänä kuin Suomessa viimeisen muutaman vuoden aikana. Viimeviikolla mulla oli siis kuumetta yhtenä päivänä ja kaula tosi turvoksissa ja kipeä ja mukava au pair kun olen niin tartutin myös hostäidille saman. No siitä selvittiin kuitenkin muutamassa päivässä, mutta tällä viikolla mua on vaivannut nuha, en sitten tiedä onko tää sitä viimeviikkoista vai joku uusi jo. Myös lapsoset ovat olleet kipeinä, keskiviikkoaamu alkoi sillä, että mulle kerrottiin tytön oksentaneen yön aikana neljä kertaa ja aamulla vielä muutaman lisää.

Illalla tytölle oli noussut kuumettakin kunnioitettavat 39,5 astetta eli torstai tarkoitti mulle paljon Power rangerseja eikä koulua tai vapaata. Päivästä selvittyäni olin jo luottavaisin mielin, että tyttö menee kouluun seuraavana päivänä, oli kuitenkin ollut niin pirteä päivällä eikä merkkiäkään kipeänä olemisesta aamun oksentelun jälkeen. Perjantaiaamuna kuitenkin olin jo noussut kun hostäiti sanoi että voin mennä takaisin nukkumaan, kaikki ovat kipeinä eikä kouluun mene kukaan. Harmistuksissani jo valittelin etten jaksa kolmatta päivää putkeen sisälläoloa ja telkkaria mutta onnekseni myös isä oli kipeänä ja sain lähteä kouluun normaalisti, sanokaa mua huonoksi ihmiseksi, mutten ikinä ole ollut yhtä onnellinen siitä että joku on oksentanut! Nyt kaikki vaikuttavat täällä aika terveiltä, joten sormet ristissä toivon, että nyt on sairasteltu tarpeeksi vähään aikaan.


Johan venyi metritolkulla tämä postaus mutta tässä taisi olla kaikki tältä erää. Enää neljä viikkoa jouluun!

Amsterdam osa 2

Ensimmäisen osan löytää täältä

Ensimmäinen osa jäi äärimmäisen jännittävään kohtaan, sillä olimme juuri suuntaamassa lounaalle. Ruokapaikaksi valikoitui joku vähän Vapianontyylinen pastapaikka, olen pahoillani mutta en nyt juuri muista nimeä vaikka voisinkin paikkaa suositella. Pasta oli hyvää ja tunnelma mukava, mutta päätettiin, että tämän jälkeen ei sillä reissulla enää käydä italiaista ruokaa syömässä. Laskua tuodessa tarjoilija kysyi meiltä, että ollaanko me Suomesta. Vähän hämmentyneinä myönnettiin että joo, ollaan, mistä tiesit. Tarjoilija kertoi, että hänellä on virolainen vaimo ja sitä kautta suomalaisia ystäviä, ja olin lausunut sanan penne niin vakuuttavasti tuplaännällä (NN), että samantien jäätiin kiinni.

Lounaan jälkeen lähdettiin lompsimaan pitkää markkinakatua pitkin ja ihmettelemään kaikkea siellä myytävää. Muutamat tuliaiset ja vähän suklaata tarttuivat matkaan markkinoilta, mutta ei siellä sitten juurikaan mitään kovin ihmeellistä ollut. Markkinat koluttua palailtiin takaisin hostellille ottamaan pienet nokkaunet (minä) ja vähän laittautumaan (kaikki) ennen uudelleen ulosmenoa.


Mun nukkuessa Tilda oli googlaillut ravintoloita ja päätynyt yhteen mukavankuuloiseen hamppariravintolaan (sori mutta en muista senkään nimeä...), johon sitten suunnattiin, kun naamat oli saatu kuntoon. Hieman oli vaikeuksia löytää ravintolaa, kun kerran oltiin jo ohi kävelty, mutta löytyi se sitten vihdoin. Paikka oli hauska, sisustus ei ihan samanlaista kuin joka ravintolassa ja burgeritkin olivat saaneet nimensä kuuluisten drag queenien mukaan. Mutta kuten lounaallakin, ruoka oli hyvää eikä missään valittamista ja sattuipa viereiseen pöytäänkin suomalaispariskunta. Mahat täynnä hamppareita lähdettiin tällä kertaa vaeltamaan kohti punaisten lyhtyjen aluetta, sillä pitihän sekin nyt nähdä, kun kerran Amsterdamiin asti oltiin päädytty. Hetken ihmeteltyämme jatkettiin vielä matkaa pubiin yksille ja taidettiinpa jäätelötkin hakea vielä ennen nukkumaanmenoa samasta paikasta kuin edellisenä päivänä vohvelit.

Herkkuranskikset

Seuraavana päivänä hyvän aamupalan jälkeen oltiin päätetty harrastaa vähän rahantuhlausta (ihan kun sitä ei olisi jo muuten mennyt tarpeeksi) ja mennä shoppailemaan. Jonkin verran tuli löytöjä (mulle) ja rahaa paloi (mulla), mutta hyvä mieli jäi kun sai taas uusia kivoja kuteita, vaikka Forever21:n alennusrekeillä meinasi epätoivo iskeä :-) Kaikki se tuhlailu poltti niin huimasti kaloreita, että ehti hirveä nälkä iskeä ja päätettiin syödä lounaaksi niitä kuuluisia hollantilaisia ranskalaisia. Ja niin kova oli nälkä, että kaikille piti isot ranskikset saada, vaikka keskikokoisetkin olisivat riittäneet ihan hyvin. Niin pahoja ranskisövereitä en ole eläessäni vetänyt vaikka en päässyt kuin puoleen väliin ranskistuubia. Vähän teki pahaa heittää pois hyvää ruokaa, mutta siinä tilassa ei olisi mennyt enää pienintäkään palaa. Syötyämme palailtiin takaisin kämpille, joissa menin pienille päiväunille, vaivuin syvään ranskiskoomaan ja heräsin kaksi tuntia myöhemmin tyynynkuva poskessa, vaikka juuri ennen nukahtamista olin kehunut kuinka en ikinä nuku kuin 20-30 minuuttia päiväunia....

Vaikka oonkin aito joulutonttu henkeen ja vereen asti,
ei mustakaan jouluvaloja nyt vielä lokakuun loppupuolella kuulu laittaa

Koomasta herättyäni lähdettiin sitten mihinkäs muuallekaan kuin syömään, tosin ensin käytiin vähän hakemassa evästä bussimatkalle kaupasta. Ruokapaikaksi valikoitui lähellä hostellia oleva intialainen ravintola, josta sieltäkin sai, yllätys yllätys, hyvää ruokaa! Jälkkäriksi haettiin jo tutuksi tulleesta paikasta kolmantena iltana putkeen tällä kertaa frozen yogurtia, joka oli hirveän kallista, eikä edes hyvää. Ainut rahanmeno, jota kadun koko reissusta :-( Tätä myöten reissu alkoi olla sitten Amsterdamin osalta taputeltu, seuraavana päivänä aamupalan jälkeen käytiin vähän kävelemässä Vondelparkissa, joka on kaunis iso puisto Amsterdamissa ja ihan meidän hostellimme vieressä. Huoneenluovutuksen jälkeen oli luvassa kamojen keräämistä ja ratikalle suuntaamista, jota seurasi 9 tuntia bussissa pelkkää kidutusta. En ole ikinä kokenut sellaista kipua elämäni aikana kun sen 9 tunnin aikana, jolloin nousin kerran seisaalleen käydäkseni (ällöttävässä) bussin vessassa. Pariisiin päästyämme oltiin jo aika ryytyneitä ja Ada onnekas pääsi siitä jo suuntaamaan kotiin, kun mulla ja Tildalla oli vielä 6 tuntia bussia jäljellä. Pariisi-Lyon matka sujui onneksi paljon joutuisammin ja suurimmaksi osaksi nukkuen ja kotioven sain vihdoin auki vähän jälkeen viiden lauantaiaamuna.

Hyvä reissu oli ja mitään en kadu (paitsi sitä frozen yogurtia) ja uusiksi voisin ottaa, tosin vähän saattaisin matkustusmuotoa miettiä uudelleen. Kiitos Tilda, Ada ja Amsterdam :-)

Sateinen keskiviikko

Keskiviikko on yleisesti Ranskassa au pairin painajaispäivä sillä lapset ovat silloin koko päivän kotona (koulua on yleensä vain puolikas päivä ja joissain yksityiskouluissa, kuten mun lasten, ovat keskiviikot kokonaan vapaita) ja vähempikin käy hermoille kun on kaksi nahistelevaa lasta vahdittavana koko päivän joille pitäisi keksiä tekemistä. Tänään oli kuitenkin toinen juttu enkä vieläkään koe olevani yliväsynyt ja valmis kaatumaan sänkyyn samantien illallisen jälkeen.

Mulle on annettu ohjeeksi, että lapset saavat pelata Nintendo DS:llä 45 minuuttia päivässä ja katsoa telkkaria noin tunnin verran. Ja nehän ovat tietenkin ainoita asioita joita he haluavat tehdä ja mikään muu ei kelpaa.

Keskiviikkoisin lapsilla on tennis aamupäivällä, jossa eivät he kuitenkaan ole käyneet reilu kuukauteen, sillä tässä oli parin viikon lomat välissä, ja koska Ranskassa ei urheilua voi harrastaa jos on pieninkin mahdollisuus siihen, että sataa. Siis mitä? En ole uskaltanut kysyä, että miten se sade urheilua nyt niin paljon haittaa että ei maksettuun harrastukseen voi mennä. No ei tietenkään varmaan joka perheessä mutta tässä mun ja muutamassa muussa, joista olen kuullut.

Tänään tosissaan jopa satoi vettä aamupäivällä, joten emme tietenkään menneet tennikseen vaan olimme kotona. Yllätyksekseni kello kymmeneltä kun lapset olivat jo ylittäneet telkkariaikansa suostuivat sulkemaan töllöttimen suhteellisen ripeästi ja tulivat auttamaan mua valmistelemaan papuja lounaalle. Suuremmitta sanomisitta tyttö alkoi tekemään myös kotitehtäviään ja jopa keskittyikin hienosti. Olin ihan ällikällä lyöty.

Kun läksyjen jälkeen oli jo DS aikakin käytetty, yritettiin etsiä origamipapereita jostain laatikon uumenista, jotta olisimme päässeet harjoittelemaan niiden vääntämistä tytön syntymäpäivälahjaksi saadun kirjan mukaan. Papereita ei löytynyt mutta Monopoli kyllä, jolla saatiin hyvät pelit käyntiin koko loppupäiväksi. Peli on vielä kesken, mutta aika pahalta näyttää mun kannalta...

Välipalaksi leivottiin vielä yhdessä vohveleita muksujen kanssa ja vieläkin he käyttäytyivät hyvin ja tottelivat melkein heti. Olin ihan varma että nyt on maailmanloppu lähellä. Päivän ensimmäiset itkut väännettiin vasta viiden jälkeen kun oli aika lähteä kävelemään lasten toiseen harrastukseen vajaan kilometrin päähän kotoa. Huokaisin helpotuksesta, ei tämä maailma vielä tähän lopu.

Kävelymatkalla sitten tapeltiinkin jo totuttuun tapaan jottei päivä olisi liian täydellinen ollut. Jos oikein laskin, niin kolmet itkut tänäänkin, jonkunlainen ennätys sen on pakko olla, yleensä sitä tuherretaan vähintään viitisen kertaa päivässä. Ei sille aina tarvitse olla edes mitään kunnon syytä, riittää että veli vähän tökkäisee tai äiti on vessassa eikä tule heti halimaan, kyllä siinä on aihetta ihan riittävästi. Pitäisi alkaa kirjoittaa ylös hauskimmat syyt ja tehdä niistä ihan oma postaus, niin huvittavia ovat välillä.

Illan viimeisiä hommia oli vielä lasten suihkuunmeno ja sieltä poissaaminen. Poika hoitaa hommat yleensä tosi itsenäisesti ja harvemmin tarvitsee montaa kertaa pyytää menemään suihkuun, mutta tuo tyttö onkin sitten ihan oma juttunsa. Mikä ensin siinä suihkuun menemisessä on niin vaikeata kun sieltä ei sitten kuitenkaan suostuta tulemaan pois? Muutaman kerran oon tehnyt vaan ilkeästi niin, että oon kääntänyt vesihanan kylmälle ja kyllä sieltä sitten on aika reippaasti poistuttu...

Tänään satoi jopa jotain lumiräntää, vaikkei se kuvassa näykkään

Huomenna viimeinen päivä ennenkuin koittaa viikonloppu, sillä perjantaina on jonkinsortin vapaapäivä Ranskassa ja vanhemmillakin on vapaata. Ja ylihuomenna äiti ja iskä tulee tänne! Saan olla taas hetken äitin iso tyttö ja isin pikku vauva t. Tuuli 5v :-)

Amsterdam osa 1

Kaipa se on aika tämäkin teksti vääntää ennenkuin unohtuu kokonaan. Reissumme Amsterdamiin oli äärimmäisen ruoantäytteinen ja käveltyjä kilometrejäkin saatiin mittariin aika reippaanoloisesti. Matkustustunteja kertyi yhteensä 32 eli ihan kiitettävästi ja se tuntui myös takamuksessa. Reissussa oltiin yhteensä viisi yötä, joista kaksi vietettiin bussissa välillä Lyon-Pariisi ja Pariisi-Lyon. Matkustamisen tuskasta huolimatta reissu oli äärimmäisen onnistunut. Kaupunkina Amsterdam oli todella kaunis ja paikalliset todella ystävällisiä aina neuvoa kysyttäessä.

Ensimmäisenä päivänä saavuttiin perille noin kolmen aikaan ja pienen sompailun jälkeen löyettiin ratikka jolla päästiin sitten lähelle hostellia. Ehkä olisi ollut ollut hieman järkevämpää tutkailla missä hostelli oikeasti sijaitsee, mihin bussi meidät jättää ja kuinka pitkä välimatka on vähän aiemmin kuin puoli tuntia ennen arvioitua saapumisaikaa, mutta selvisivät ne asiat näinkin eli ei valittamista. Hostellille selvittyämme jätettiin kamppeet huoneeseen ja pienen virkistäytymisen jälkeen lähdettiin etsiskelemään ruokapaikkaa, sillä nälkä oli huutava. Aika läheltä löydettiin italialainen ravintola, jossa syötiin pizzat ja jatkettiin matkaa.

Ensimmäinen ilta kruunattiin vielä herkkuvohveleilla joissa oli mansikoita ja nutellaa
ja näin ruokaähky oli taattu!

Seuraava kohde oli Foodhallen, joka oli nimensä mukan halli, josta sai ruokaa. Siellä oli pieniä katuravintoloiden tyyppisiä ruokapaikkoja, mutta koska olimme juuri syöneet, käveltiin vain hallin läpi ja suunnattiin kohti Anne Frankin taloa. Jono museoksi muutettuun taloon oli todella pitkä, ja sisäänpääsyä taisimme odottaa reilu tunnin kylmässä Amsterdamin illassa. En ennalta ihan hirveästi Anne Frankista tiennyt, joten pienet googlettelut olivat paikallaan jonossa odotellessa. Museo oli hyvin järjestetty, ja vaikka mielestämme hieman liian monta ihmistä päästettiin kerralla sisään, kaikki infotaulut ja videot ehti hyvin katselemaan. Oli sen vajaan 10 euron arvoinen, uskallan sanoa. Museosta lähdimme pikkuhiljaa kävelemään hostellille päin, sillä pitkä matka alkoi jo hieman painaa.

Toisen päivän aloitimme ihanalla aamupalalla hostellilla, joka kaiken lisäksi vielä kuului hintaan. Tarjolla oli mm. tuoretta leipää, juustoa, margariinia ja kinkkua sen päälle (!!) sekä kunnon suodatinkahvia. Mukavaa vaihtelua ainaiselle ranskalaisten sokerihötölle. Ensimmäinen kokonainen päivä päätettiin pitää kulttuuripäivänä ja Amsterdamissa oli monia mielenkiintoisia museoita, joissa olisi ollut mukava käydä, mutta ne olivat ihan älyttömän kalliita! Päätettiin sitten, että käydään ainoastaan yhdessä museossa, Rijksmuseumissa, jonne sisäänpääsy maksoi 17,50 euroa. En osaa ihan sanoa oliko ihan koko hinnan väärti, vaikka paljon tavaraa siellä olikin. Museo oli valtava, eikä ihan kunnolla jaksettu kaikkia näyttelyesineitä koluta läpi. Reilu kahden tunnin haahuilun jälkeen päätimme suunnata lounaalle.

Rijksmuseumin äärimmäisen iso ja hieno kirjasto

Loput reissusta laitan toiseen postaukseen, ettei tämä ihan kilometrin mittaiseksi pääse venähtämään, pysykää kuulolla!

Koti-ikävä

Mulle koti merkitsee paikkaa, jossa saa olla juuri sellainen kuin haluaa. Paikkaa, jonne palaaminen tuntuu useimmiten ihanalta. Paikka, jossa saa tehdä (melkein) mitä haluaa. Jos haluan aamupalaksi tehdä pannareita, mä voin tehdä niitä, eikä tarvitse miettiä, mitä muut ajattelevat. Ei juuri tarvitse miettiä, mitä rytkyjä on (tai ei ole) päällä, jos menen vaikka pesemään hampaat. Kun en ole yksin kotona, mun ei tarvitse kuumeisesti pohtia miten päin olla, voinko olla vaan mun omassa huoneessa vai pitääkö mun mennä muiden luokse, ovi auki vai kiinni. Koti on sellainen, jossa voi rentoutua, unohtaa hetkeksi kaikki maailman murheet ja seistä vaikka päällään, jos siltä tuntuu. 

Ranskan kielessä ei oikeastaan ole edes sanaa koti. Ranskalaiset käyttävät sanaa talo myös kodista, mikä ainakin mun korvaan kuulostaa tosi oudolta. Eihän sen niin kuulu olla. Koti ja talo ovat kaksi täysin eri asiaa. Talo voi olla koti, mutta ei kaikki talot ole koteja. Miten voi erottaa, mistä talosta silloin puhutaan? Vähemmästäkin menee sekaisin.

Tää on nyt vähän tämmönen juttu. Voisi sanoa, että mulla on koti-ikävä. Ei sillä, että mä täältä olisin mihinkään lähdössä tai vollottaisin silmät päästäni joka ilta, mutta kyllä mä kaipaan kotiin. Omalle sohvalle, oman poikaystävän kainaloon ja omien koirien viekkuun. Sitä, että menen jääkaapille ja siellä on raejuustoa, rasvatonta maitoa ja tavallista leikkelettä ja juustoa leivälle. Leipäkaapissa on kunnon ruisleipää ja rieskaa. Kaupasta ei tarvitse hulluna etsiä sitä mitä haluaa, vaan tietää onko sitä edes olemassa kyseisessä kaupassa ja missä siellä. Ihan arkisia juttuja mulla on ikävä.

Kaikki sopeutuvat ja tuntevat omalla tavallaan, mutta musta tuntuu, että muilla, ei tietenkään kaikilla, on ollut helpompaa saada elämästä kiinni täällä. Jotenkin ajattelen, että tämä on mun juttu ja tän aion viedä kunnialla loppuun asti, mutta samalla odotan vähän kevättä ja paluuta kotiin, vaikka enhän mä tiedä mitä sielläkään tapahtuu. Pääsenkö kouluun, ja jos, niin mihin, saanko edes töitä vai mitä. 

Mulla on siis asiat hyvin täällä, ei valittamista, arki rullaa ja viikonloppuisin tehdään melkein aina jotain erikoista ja kivaa. Mutta aina välillä iskee sellainen hassu olo, kun voin melkein kuvitella olevani hetken kotona ja näen silmieni edessä, miltä siellä näyttää. Täällä tuntuu siltä, että pyörin muiden nurkissa ja koko ajan olen vähän varpaillani, etten vahingossakaan tee mitään väärin.

Toivotaan, että tämä olo vähän lieventyisi reilu viikon päästä, kun pääsen näyttämään äitille ja iskälle mun nykyistä kotikaupunkia. Eikä enää pitkä aika olekaan, että pääsen parin viikon lomalle Suomeen, sinne oikeaan omaan kotiin jouluksi. Joululaulut soivat jo, en malta odottaa :-)

Luulen kuitenkin, että mun fiilikset muuttuvat vielä, täällä uudessa perheessä oon ollut reilu kuukauden verran, ehkä tästä vielä koti tulee. Nyt tämä paikka tuntuu jotain siltä väliltä, ei kotikodilta, mutta kyllä tänne on kiva palata reissuilta.

Löpinää lomasta

Pahoittelut pienestä postaustauosta, mutta näin lomalaisena on ollut niin hirveä kiire löhöillä ja hengailla kavereiden kanssa, että blogi on painunut vähän unholaan. Ja Amsterdamissakin on tullut käytyä tässä välissä, mutta siitä juttua myöhemmin kunhan saan aikaiseksi.

Kelataanpa vähän mitä kaikkea lomalla on ehtinyt tapahtua. Ensimmäisenä kokonaisena lomapäivänä käytiin Aneten kanssa tutustumassa Île Barbeen, joka on pieni saari Saône-joessa Lyonin pohjoispuolella. Saarella on vanha luostari, joka on Wikipedian mukaan alunperin perustettu 500-luvulla eli suhteellisen vanha pytinki kyseessä. Luostari tosin ei ole enää toiminnassa ja oli aika rappeutuneen näköinen eikä saarella juuri mitään muuta ollutkaan, asukasluku on ehkä 10 ihmisen luokkaa. Hetken ihmeteltyämme jatkoimme siis matkaa joen toisella puolella olevaan kylään, joka oli tosi söpö. Alue kuuluu siis vielä Lyonin kaupunkiin, mutta tunnelma siellä oli ihan erilainen, ihan kuin olisi ollut jossain pienessä kylässä Ranskan maaseudulla. Turisteilun jälkeen suunnattiin Aneten kanssa meille myöhäiselle lounaalle ja päiväunille sohvalle muiden au pairien valittaessa töitä kun lapset ovat lomalla ja he joutuvat vahtimaan muksuja koko päivän...

Lauantaina mut suostuteltiin lähtemään kissakahvilaan. Päivän lopputulos: en vieläkään tykkää kissoista. Onhan ne ihan söpöjä, mutta kissojen vika on se, etteivät ne ole koiria. Hyvää ruokaa kahvilasta ainakin sai ja marenki-sitruunapiirakkaöverien jälkeen suunnattiin meille katselemaan leffoja ja viettämään tyttöjeniltaa.

Sunnuntaina lähdettiin heti aamusta retkelle Beaujolais'n viinintuotantoalueelle. Retki oli Lyon International -yhdistyksen (?) järjestämä ja mukana oli kaksi bussilastillista porukkaa, suurimmaksi osaksi yliopistovaihtareita eli meininki oli äärimmäisen kansainvälistä. Ei sillä, että me suomalaiset oltaisiin kellekkään muulle juuri puhuttu kuin keskenämme...

Syksy se on saapunut Ranskaankin kuten väriloistosta voi päätellä

Maanantai oli ihan superlämmin täällä. Istuin sohvalla ja tavoilleni uskollisena en ollut poistunut sisätiloista siihen mennessä kun hostisä tuli kotiin lounaalle. Katselin ulos ikkunasta ja ajattelin, että onpa syksyisen näköistä, tarvitseekohan jo talvitakkia, jos ulos menee. Hostisä tuli kotiin shortseissa ja t-paidassa ja kertoi ulkona olevan 25 astetta lämmintä. Hetken tuijotettuani hämmentyneenä päätin että kaipa sitä täytyy mennä nauttimaan Suomen kesäsäästä ja hikihän siinä hommassa tuli! Onneksi nyt ollaan päästy takaisin mukavaan reilu kymmeneen asteeseen ettei tarvitse lyhytlahkeisia housuja kaivaa kaapinpohjilta.

Juu eipä ollut ilmoissa valittelemista

Sitten vähän katsausta tulevaan eli parin viikon päähän, jolloin mun äiti ja isi tulevat kylään! Pitää suunnitella hyvin mitä kaikkea voinkaan näyttää mun lempikaupungista! Lisäksi eilen ostin lentoliput kotiin jouluksi, johon on enää alle kaksi kuukautta :-)

Loma!

Iltapäivällä lykkäsin lapsoset isovanhempien riesaksi ja mulla alkoi kahden viikon loma! Aloitin käymällä luistelemassa Aneten ja muutamien kansainvälisten toverien kanssa, ja mahtuipa mukaan yksi kolumbialainenkin, joka ei ollut luistellut elämässään kertaakaan ennen tätä päivää. Lomalla aion ainakin käydä Amsterdamissa ja viiniretkellä, pitää vähän jotain tyttöjenillantynkää suomiporukalla ja mahdollisesti tuijotella vähän Netflixiäkin (lue: katsoa päivän aikana vähintään kaksi kautta jotain sarjaa putkeen).

Yli kuukausi Ranskassa ja nyt vasta söin ensimmäiset macaronit!

Viime viikonloppuna käytiin perjantaina elokuvissa katsomassa Tim Burtonin uusin elokuva eriskummallisista lapsista. Englanniksi onneksi, vaikka ranskankielinen versiokin oli tarjolla. Elokuva oli ihan ok, mutta parempiinkin olen kyllä törmännyt. Sen olen täällä huomannut, että mulla ei ole enää minkäänlaisia ongelmia englannin kielen kanssa, tietenkin sönkötän silloin tällöin, mutta ymmärtämisen ja ymmärretyksi tuleminen sujuu. Ei ehkä ihan sitä, mitä tulin täältä hakemaan, tarkoitushan oli oppia ranskaa... Vähän harmittaa, että nykyisessä perheessäni puhun lapsien kanssa englantia, mutta kun etsin perhettä silloisessa tilanteessani, koin ettei kieli ollut se asia, jossa kannattaisi alkaa nirsoilemaan. Aloitin puhua englantia vanhemmille, niin vaihtaminen tuntuu nyt kovin vaikealta. Mutta loman jälkeen aion tehdä asiaan muutoksen ja mennä kielikouluun! Tosin näillä näkymin vain kuukaudeksi, koska se lysti on niin tyyristä, että ei au pairin palkalla sitä kovin pitkään kustanneta. Vaikka shoppailua voisin ehkä yrittää vähän vähentää ja sillä säästää rahaa, mutta eihän se ole kivaa... Tarkoittaako se kun hakee lapsia koulusta ostoskassi kädessä ja hostlapsi kysyy "can you stop buying things?", että pitäisi rajoittaa? Ei kai.

Sushiravintola oli hauska kokemus, lautaset pyörivät liukuhihnalla ja siitä sai napata mitä halusi ja lopuksi maksettiin lautasten määrän ja värin mukaan kassalle

 Lauantaina kävin elämäni ensimmäisen kerran sushilla. En oikein ihastunut mutta ei se pahaakaan ollut. Jos pitää valita niin mielummin menen pizzalle.... :-) Sunnuntaina harrastettiin kulttuuria ja käytiin Musée des Confluencesissa. Museo oli äärimmäisen ufonnäköinen talo ihan lähellä kohtaa, jossa Lyonin läpi kulkevat joet Rhône ja Saône yhdistyvät. Museossa oli monenlaista näyttelyä, tanssista ja kengistä evoluutioon ja kuolemanjälkeiseen elämään. Siellä asusti jopa, nyt tosin enää vain luurankona, valtava mammutti, joka oli löydetty 1800-luvulla vain muutaman kilometrin päästä sen nykyisestä sijainnista, eli ihan täältä Lyonista! Melkein voin kuvitella täällä mammutteja nykyäänkin.

Pitipä sitä muutama turistikuvakin ottaa. Taustalla museo, joka mielestäni ainakin muistuttaa avaruusalusta... Sen vielä sanon, että oon niin onnellinen näistä tyttösistä, joiden kanssa saan täällä viettää aikaa, gros câlin!

Tästä kuvasta kerrottakoon, että harrastin samaa myös pienempänä, eli
kiipeilin paikkoihin, joista alastulo olikin hieman vaikeampaa...

Makaronilaatikkoa ja matkasuunnitelmia

Taas on yksi viikko hurahtanut ja viikonloppu edessä. Eilen pyöräytin makaronilaatikon, jota syötiin lasten kanssa illalla. Hyvin meni kaupaksi! Mulle ei olisi jäänyt tälle päivälle lounasta ollenkaan, jos en olisi vähän toppuutellut. Yleensä syödään koko perheen kanssa illalla, mutta vanhemmat suunnittelivat lähtevänsä ravintolaan syömään, joten illallistettiin sitten kolmestaan. Täällä on muuten niin vaikeaa löytää jauhelihaa kaupasta ettei voi todeksi uskoa! Kun Suomessa jauhelihaa löytyy joka kaupasta kaikkein pienintä myöten, täällä pitää mennä hypermarkettiin asti jos sitä mielii ostaa. Kaiken maailman lihaklönttejä sieltä kaupasta kyllä löytyy mutta niinkin arkisia juttuja kuin jauheliha ja kanafile saa etsiä kissojen ja koirien kanssa.

Lasten kanssa menee ihan hyvin, mutta olen huomannut erehtyneeni hieman. Aluksi luulin, että 8 vuotias poika on se helpompi näistä kahdesta, mutta ei. Poika on yleensä hyvin itsenäinen ja keskittyy hyvin, mutta kun sille päälle sattuu, hän ei tottelee mitään, huutaa, kiljuu, karjuu ja itkee. Ja kun sanon, että nyt riittää DS:n pelaaminen, siitä vasta riemu repeää. Täällä Ranskassa lapset ovat jostain syystä aivan sekaisin noista DS:stä, muistan että itse suunnilleen 10 vuotta sitten pelasin innoissani omallani, onko suomalaisilla lapsilla kaikilla oma DS nykyäänkin?

Toinen hostlapsi, 7 vuotias tyttö on äärimmäisen eläväinen, ei jaksa keskittyä juuri mihinkään ja itkee vähintään 5 kertaa päivässä ja saa ajoittain mut ajattelemaan tapoja kuinka olisi mahdollista teleportata itsensä mihin tahansa muualle. Mutta silti musta tuntuu, että tullaan tämän tytön kanssa paremmin toimeen ja on näistä se "helpompi". Vaikka aika harvassa ovat ne päivät, kun voin illalla todeta, että menipä tänään hyvin. Ymmärrän kyllä lapsiakin, oon vieras ihminen niiden kotona, ne eivät ole tottuneet muhun ja yhtäkkiä vaan ilmestyn paikalle ja alan määräillä.

Sitten vähän mukavampaan asiaan. Nyt kun on palauduttu Milanon reissusta, on enemmänkin kuin aika jo suunnitella uutta matkaa! Bussit ja majoitus on varattu Amsterdamiin 24.-28. päivälle kuluvaa kuuta :-) Täällä lapsilla on kahden viikon syysloma ja mä olen myös vapaalla silloin, sillä lapset lähtevät isovanhemmille. Reissuun meitä on lähdössä kolme, minä ja Tilda sekä pariisilaisvahvistus Ada. Sitä odotellessa!

Milano

Vietin siis viime viikonlopun kymmenhenkisen suomalaisen tyttöporukan kanssa Milanossa. Lähdettiin Lyonista vähän vaille kuusi aamulla ajamaan ja perillä oltiin ennen kahtatoista. Matka kesti siis noin 5 tuntia ja meni rattoisasti. Tietulleista sai kyllä pulittaa pitkän pennin, yhteensä meidän edestakainen matkamme Lyonista Milanoon, ilman bensa- ja muita kuluja, maksoi lähes 170 euroa. Huh. Ei ihan yksinään kannata ehkä autolla painella tuollaista matkaa, eihän se neljälle jaettuna ole mikään mahdoton summa ja taidettiin kolmesta eri paikasta eri kulkuvälineillä tulleina päästä halvimmalla loppujen lopuksi.

Herkkuja

Syötyä tuli hyvin ja hyvin paljon. Pizzaa, pastaa, pizzaa uudestaan ja niin edespäin gelatoa unohtamatta! Voin kertoa että "hitto että turvottaa" oli äärimmäisen usein kuultu lausahdus viikonlopun aikana. Varattiin majoituksemme airbnb:n kautta mutta en oikeastaan vielä tänäkään päivänä ole ihan varma mikä se oli. Sanoisin, että hostelli olisi lähimpänä. Sitä ilmeisesti pyöritti joku egyptiläistaustainen mies vaimonsa kanssa ja kaikesta päätellen he myös asuivat siellä. Paikalla pyöri myös työntekijä/omistajan vaimon veli/mikä lie miekkonen, joka lupasi vetää meille illalla Milanokierroksen.

Se kuuluisa Duomo

 Ensimmäisenä päivänä käytiin katselemassa Duomoa eli Milanon tuomiokirkkoa (häpeissäni joudun myöntämään, että tämä oli ainut nähtävyys, jonka Milanosta tiesin), mutta torniin pääsystä olisi saanut maksaa vähän turhankin paljon, joten jätettiin se sitten väliin. Tämän jälkeen käytiin vähän kiertelemässä kauppoja ja oli ihan pakko napata Nyxin myymälästä vähän luomiväriä ja huulipunaa matkaan (äiti ja Teemu älkää tuomitko). Shoppailun jälkeen paineltiin takaisin kämpille suihkuun ja valmistautumaan iltaan, jonka jälkeen lähdettiin aiemmin luvatulle kierrokselle.

Italiailaistyyliin 10 minuutin kävely oli todellisuudessa yli tunnin ja en olisi halunnut olla oppaamme paikalla kun yli kymmenen suomalaista (jotka ovat siis tottuneet siihen, että 10 minuuttia on yhdeksän) ja nälkäistä tyttöä hiillostivat ruokapaikasta :-D

Mutta ruokaa kuitenkin löytyi ja sen jälkeen lähdetiin katsastamaan Milanon yöelämää. Vähän petyttiin kyllä, mutta voihan olla, ettei vain osattu mennä uuteen paikkaan. Mitään hyvää tanssimispaikkaa ei löytynyt ja juomat olivat melkein puolet halvempia take awaynä kuin baarissa istuessa, joten kadut olivat täynnä ihmisiä.

No sitä pizzaa!

Toisena päivänä käytiin ihmettelemässä Castello Sforzescoa, isoa ja hienoa linnaa Milanossa. Mun kaltaiselle historiaintoilijalle on noloa, etten tiennyt mitään linnasta etukäteen. Harmittaa myös vähän etten ollut ottanut selvää, koska luulen, että siitä olisi saanut paljon enemmän irti niin. Hieno linna kuitenkin, kannattaa käydä jos noilla nurkilla pyörii. Linnavierailun jälkeen pyörittiin hetki läheisessä puistossa ja mentiin syömään. Ruoan jälkeen pikaiset gelatot ja sitten pitikin sanoa heipat pariisilaisille tovereille.

Kellon ollessa noin kolme, Genevestä tulleet tytöt lähtivät vielä katsomaan Duomoa myös sisältäpäin, ja me lyonilaiset jäätiin vielä hetkeksi pyörimään läheisiin putiikkeihin, jonka jälkeen käännettiin Punton nokka kohti Lyonia hostserkku-Hannan turvallisessa kyydissä. Hieman kylmä oli Milanossa, varsinkin sunnuntaina, jopa näin suomalaiselle (vai onko Ranska jo pehmittänyt mut?), mutta hengissä pysyttiin kuitenkin. Äärimmäisen onnistunut reissu ja hyvä maku jäi, vaikka sunnuntai-iltana pistikin väsyttämään.

PS. Muutama sana italialaisten ajotyylistä ja liikennekäyttäytymisestä; eihän siinä ole mitään järkeä!!!!

Terveisiä kotoa!

 Tänään aamulla ovikellon soidessa en juuri tiennyt mitä odottaa. Avasin oven ja sieltä mun syliini lykättiin valko-oranssi postin laatikko. Laatikossa oli ihania herkkuja kotoa, kiitos rakas äiti! Nyt mulla on suklaavarastot täynnä (en lupaa mitään, mutta toivotaan nyt edes että kahdeksan levyä kestää jonkin aikaa), ruissipsejä JA maitosuklaaruisnachoja, purkkaa ja kuntonäkkiä. Ja sitä hapankorppua! Saan varmaan jonkun kuitumyrkytyksen näiden tuhoamisen jälkeen, täällä ei juuri niitä tule syötyä...

Eilen saatiin vähän seikkailla lasten kanssa kun meidän metrolinja oli poikki enkä tiennyt asiasta ennenkuin yritettiin päästä koulusta kotiin. Koululle mentäessä puoli tuntia aiemmin metro toimi  ihan moitteettomasti. Ja tietenkin koko kaupungin keskusta meni ihan tukkoon siitä, bussit eivät ottaneet enää matkustajia edes kyytiin ja kaikkien taksien valot paloivat punaisena. Siinä reilu puolituntia bussia, joka ei meitä sitten edes huolinut, odottaneina huomattiin, että muut metrolinjat kyllä toimivat ja kiertoreittiä päästiin kotiin. Yleensä meillä menee koulumatkaan noin 45minuuttia - tunti julkisilla (joka mun mielestä aika pitkä matka 7 ja 8 vuotiaille kun lähempänäkin olisi kouluja), mutta eilen oltiin liki kahden ja puolen tunnin päästä kotona siitä, kun koulu oli loppunut. Tämän jälkeen lasten piti vielä tehdä tietenkin läksyt ja käydä suihkussa ja niistähän saatiin hyvä vääntö aikaiseksi. Ei enää tällaisia päiviä kiitos!

Rakkaat hapankorput, kuinka olenkaan teitä ikävöinyt!

Huomenna heti aamusta laitetaan autonnokka kohti Milanoa! Hanna ajaa ja me muut nukutaan kyydissä :-) Odotan jo innolla reissua vaikkei meillä ole edes juuri mitään suunnitelmia eli en tiedä mitä odottaa. Muuta juttua mulla ei juuri ollut, eli seuraavaan kertaan ja todennäköisesti sitten Milanon tunnelmiin!

Mun aamupala

Kyllä. Aion nyt kirjoittaa seuraavan postauksen mun aamupalasta tänään. Se oli niin täydellinen. Mä rakastan aamupalaa ja sen on mun päivän lempiateria. Aamupalalla voi syödä suolasta tai makeaa, vähän tai paljon, nopeasti tai hitaasti nautiskellen. Kuten kuvasta voi päätellä, tänään söin puuroa, suodatinkahvia ja näkkäriä itsetehdyllä guacamolella, jota en ehkä Suomessa olisi laskenut herkkuaamupalaksi. Ja oli muuten hyvää.

Lauantain Ikeareissulta tarttui mukaan näkkäreitä, kahvipaketti, vähän Marabouta ja irtokarkkeja (täällä ei juuri niitä harrasteta ja nyt oli aika tyhjät hyllyt, mistä oltiin vähän pettyneitä). Pitkän ajan jälkeen näkkileipä maistui sanoinkuvaamattoman hyvältä. Kaurahiutaleita sai metsästää vähän pidempään ja lopulta niitä löytyi ison marketin luomuhyllyltä. Vielä on etsinnässä ruisjauhot, jos joku tietää mistä niitä saa niin saa vinkata!

Siellä olisi ollut vielä Fazerin tuttifrutteja!!!!!

Yksi asia, josta en löytänyt juuri juttua yhdestäkään blogista, vaikka niitä luin tosi paljon ennen lähtöä, on se, miten epäterveellisesti täällä syödään. Se tuli oikeastaan ihan shokkina. En ymmärrä miten ihmiset täällä ovat niin hoikkia kuin ovat tällä ruokavaliolla.

Esimerkkinä aamupalalla syödään yleensä keksejä ja sokerimuroja, ehkä myös jogurttia (sitä sokeroitua tietenkin) sekä Nutella- ja hillopurkitkin ovat tuttu näky ranskalaisessa arkiaamupalapöydässä. Täällä syödään joka päivä aamupalaksi sellaista, mitä itse ajattelen kuuluvan sillointällöin viikonlopun herkutteluaamiaiseen. Lounaaksi mun edellisessä perheessä tein yleensä jotain einesjuttua, joka piti vain lämmittää ja laittaa pöytään, ja oikeastaan samalla tyylillä vanhemmat valmistivat siellä myös illallisen. Ehkä mun oma äiti on pilannut mut keittelemällä liian hyviä ruokia mulle muksusta asti, mutta petyin kyllä kun tulin maahan, jonka keittiö on yksi maailman tunnetuimmista ja ruoaksi sain vain eineksiä. Täällä uudessa perheessä teen vain itselleni lounaan, joten voin tehdä mitä haluan ja perheen isä pitää kokkailuista eli illallisissa ei ole juuri valittamista. Vähän turhan kananmunapainoitteiseksi tahtoo vain mennä kun meillä ei täällä oikein ole  lihaa jääkaapissa juuri koskaan enkä viitsi aina käydä kaupassa omalla rahalla sitä käydä ostamassa.

Tässä vaaleinta leipää mitä oon kaupasta löytänyt,
reunatkin leikattu pois jo valmiiksi :-)

Välipala on pelkkää sokeria eli keksejä, leivoksia ja hedelmäsosetta, joskus jopa karkkeja ja suklaata. Lounas syödään noin puolenpäivän aikaan tai vähän jälkeen, välipala siis 3-5 välillä ja illallinen on aina aikasintaan seitsemän jälkeen. En ymmärrä miten ranskalaiset jaksavat, sillä itse olen aina ihan nälkäkuoleman partaalla jo hyvissä ajoin ennen illallista. Lounaan ja illallisen jälkeen on pakko saada vielä jälkiruokaa joka on esimerkiksi sitä sokerijogurttia. Jos on maustamatonta, eli siis ihan hyvää jogurttia, sinne kaadetaan vähintään ruokalusikallinen sokeria, jotta siitä saadaan edes syötävää :-) Mun edellisessä perheessä oli myös jälkiruoaksi kaikkia vanukkaita, joita kannettiin kaupasta tusinakaupalla. Mun harmiksi täällä uudessa perheessä ei syödä juustoja jälkkäriksi niin kuin siellä edellisessä, juuri kun aloin vähä oppia pitämään niistä, mutta kroppa ehkä kiittää...

Kahvinkeitto oli aikamoinen operaatio. Pikku vinkki, siitä ei tule kovin hyvää jos yrittää tehdä kuin teetä.
Toinen vinkki, yksi pussi ei kestä yksinään  märkiä puruja.

Leipä täällä on myös yleensä vaaleata vehnäleipää, vaikka kyllä täysjyvääkin löytyy. Jopa ruisleipää oon nähnyt, mutta ei se ole yhtään samanlaista kun kotona :-( Kahvi on useimmiten kapselikeittimellä keitettyä ja ihan eri makuista eikä siis yhtään niin hyvää kun aamukahvit kotipuolessa. Hassua, miten ennen lähtöä ajattelin kun luin jonkun blogista, että miksi se nyt haluaa syödä eri tavalla kuin paikalliset, maassa maan tavalla ja niin edespäin, mutta tässä kuukauden aikana ovat mun silmäni avautuneet.

Onneksi kolmas kerta toden sanoo ja sain kuin sainkin (suht) hyvät aamusumpit. Vähän jäi vielä
purujen annostelussa parantamisen varaa ensi kertaan.

Tämän sepustuksen jälkeen voitte ehkä vähän ymmärtää miksi olen niin innoissani kaurapuurosta ja näkkileivästä!

Friyayy

Viikonloppu on käsillä! Huomattavasti helpompaa nousta sängystäkin aamulla kun on perjantai :-)

Tänään käytiin Aneten ja Hannan kanssa uimassa Rhône-joen rannalla olevalla uima-altaalla. Ihan mukavaa oli mutta harmiteltiin lilluttelualtaan puutetta, sillä auki oli ainoastaan tuo kuvassa näkyvä pitkä, oikeaan uimiseen tarkoitettu allas. Yllättävän paljon oli uimareita liikkeellä perjantaina puolenpäivän aikaan, allas oli niin täynnä että jouduttiin miettimään että mahdutaanko sekaan ollenkaan. No, sopu sijaa antaa ja löydettiin sopiva lilluttelutila kulmasta, kerran jaksettiin jopa uida allas päästä päähän (se allas oli pidempi kuin mihin ollaan totuttu, se oli rankkaa!). Vaikka olikin lämmin, altaalla tuuli aika viileästi joten ei hirveän paljon tuntia pidempään jaksettu olla.

Ihan mukavat maisemat polskutteluun

Täällä on ollut nyt kaksi viimeistä päivää lämpimiä ja shortseilla on ollut käyttöä. Tänään metroon mennessä muistin, että olin aikonut vaihtaa paidan lyhythihaiseen ennen lähtöä ja unohtanut. Siinä sitten harmittelin ohutta pitkähihaista paitaani kun aloin katselemaan ympärilleni ja huomasin, että lähes kaikilla "paikallisilla" oli päällä pitkät housut, takit ja neuleet. Kai se on sitten syksy.

Tänään on vielä suunnitelmissa suunnata vähän kansainvälisemmällä porukalla koluamaan Lyonia ja huomenna suunnataan Hannan ja Tildan kanssa Ikeaan. Onhan se melkein suomalainen. Lisäksi ensi viikonloppuna lähdetään matkaan kohteena Milano! Meitä on lähdössä Lyonista kolme tyttöä eli tutuiksi tullee Tilda, Anette ja Hanna, Geneven nurkilta neljä ja Pariisin suunnalta neljä. Toivotaan että kaikki menee hyvin, alan jo olla ihan innoissani.

Parc de la Tête d'Or

Varoitus, kunnon kuvapläjäys tiedossa!

Eilen kävin tutustumassa yhteen Lyonin nähtävyyteen eli Parc de la Tête d'Or -nimiseen puistoon ja ihastuin ikihyviksi! Kyseessä on siis upea puisto noin 10 minuutin kävelymatkan etäisyydellä mun kodista täällä. Pienellä googlettelulla selviää, että puistolla on kokoa reilut sata hehtaaria ja sinne mahtuu eläintarhakin.

Eilen tein siis kuten useat lyonilaiset eli kävin lenkkeilemässä puistossa. Koko ajan silmien eteen tuli jotain uutta ja niin kaunista ihmeteltävää etten muistanut edes että juokseminen (näin mun tapauksessa lue: juuri ja juuri hölkäksi laskettava liikkumismuoto) on kovin rankkaa. Tänään palasin puistoon tällä kertaa ihan kävellen ja kamera kourassa napsimassa kuvia. Vaikka en ihan osannut mun kuvaajantaidoilla ja -välineillä vangita kaikkea sitä kaunista ja ihanaa mitä puistosta löytyi,tässä kuitenkin onnistuneimmat otokset!

 Käppäilin puistossa menemään ja kappas, vastaan tuli kirahveja! Moikkasin uusia tuttavuuksia ja jatkoin matkaani kun seuraavaksi matkan varrella oli flamingoja. Niitä ihmeteltyäni tuli vielä nähtyä mm. krokotiili, seepra ja leijona. Ja suunnitelmissa oli alunperin eläinten osalta seurata enimmäkseen sorsien ja pulujen touhuja. Eikä tämä lysti maksanut ainakaan näin syksyllä mitään, kesästä en uskalla mennä lupaamaan.

Mahtaa olla helppoa pysyä hoikkana kun syöminen on noin hankalaa, itsellä tuntuu olevan
kädet vähän turhankin lähellä suuta

Löysin vielä kauniin puutarhan ihan viimemetreillä