Friyayy

Viikonloppu on käsillä! Huomattavasti helpompaa nousta sängystäkin aamulla kun on perjantai :-)

Tänään käytiin Aneten ja Hannan kanssa uimassa Rhône-joen rannalla olevalla uima-altaalla. Ihan mukavaa oli mutta harmiteltiin lilluttelualtaan puutetta, sillä auki oli ainoastaan tuo kuvassa näkyvä pitkä, oikeaan uimiseen tarkoitettu allas. Yllättävän paljon oli uimareita liikkeellä perjantaina puolenpäivän aikaan, allas oli niin täynnä että jouduttiin miettimään että mahdutaanko sekaan ollenkaan. No, sopu sijaa antaa ja löydettiin sopiva lilluttelutila kulmasta, kerran jaksettiin jopa uida allas päästä päähän (se allas oli pidempi kuin mihin ollaan totuttu, se oli rankkaa!). Vaikka olikin lämmin, altaalla tuuli aika viileästi joten ei hirveän paljon tuntia pidempään jaksettu olla.

Ihan mukavat maisemat polskutteluun

Täällä on ollut nyt kaksi viimeistä päivää lämpimiä ja shortseilla on ollut käyttöä. Tänään metroon mennessä muistin, että olin aikonut vaihtaa paidan lyhythihaiseen ennen lähtöä ja unohtanut. Siinä sitten harmittelin ohutta pitkähihaista paitaani kun aloin katselemaan ympärilleni ja huomasin, että lähes kaikilla "paikallisilla" oli päällä pitkät housut, takit ja neuleet. Kai se on sitten syksy.

Tänään on vielä suunnitelmissa suunnata vähän kansainvälisemmällä porukalla koluamaan Lyonia ja huomenna suunnataan Hannan ja Tildan kanssa Ikeaan. Onhan se melkein suomalainen. Lisäksi ensi viikonloppuna lähdetään matkaan kohteena Milano! Meitä on lähdössä Lyonista kolme tyttöä eli tutuiksi tullee Tilda, Anette ja Hanna, Geneven nurkilta neljä ja Pariisin suunnalta neljä. Toivotaan että kaikki menee hyvin, alan jo olla ihan innoissani.

Parc de la Tête d'Or

Varoitus, kunnon kuvapläjäys tiedossa!

Eilen kävin tutustumassa yhteen Lyonin nähtävyyteen eli Parc de la Tête d'Or -nimiseen puistoon ja ihastuin ikihyviksi! Kyseessä on siis upea puisto noin 10 minuutin kävelymatkan etäisyydellä mun kodista täällä. Pienellä googlettelulla selviää, että puistolla on kokoa reilut sata hehtaaria ja sinne mahtuu eläintarhakin.

Eilen tein siis kuten useat lyonilaiset eli kävin lenkkeilemässä puistossa. Koko ajan silmien eteen tuli jotain uutta ja niin kaunista ihmeteltävää etten muistanut edes että juokseminen (näin mun tapauksessa lue: juuri ja juuri hölkäksi laskettava liikkumismuoto) on kovin rankkaa. Tänään palasin puistoon tällä kertaa ihan kävellen ja kamera kourassa napsimassa kuvia. Vaikka en ihan osannut mun kuvaajantaidoilla ja -välineillä vangita kaikkea sitä kaunista ja ihanaa mitä puistosta löytyi,tässä kuitenkin onnistuneimmat otokset!

 Käppäilin puistossa menemään ja kappas, vastaan tuli kirahveja! Moikkasin uusia tuttavuuksia ja jatkoin matkaani kun seuraavaksi matkan varrella oli flamingoja. Niitä ihmeteltyäni tuli vielä nähtyä mm. krokotiili, seepra ja leijona. Ja suunnitelmissa oli alunperin eläinten osalta seurata enimmäkseen sorsien ja pulujen touhuja. Eikä tämä lysti maksanut ainakaan näin syksyllä mitään, kesästä en uskalla mennä lupaamaan.

Mahtaa olla helppoa pysyä hoikkana kun syöminen on noin hankalaa, itsellä tuntuu olevan
kädet vähän turhankin lähellä suuta

Löysin vielä kauniin puutarhan ihan viimemetreillä

Mun uusi koti numéro 2

Tästä alkaa toinen yritys. Muutin eilen tänne mun uuteen perheeseen ja huomenna on eka työpäivä eli kodittomana eläminen on nyt saatu päätökseen. Viikossa ehti tapahtua niin paljon. Tuntuu että etsin perhettä tosi kauan, vaikka todellisuudessa uuden löytämiseen meni vain 4 päivää. Tasan viikko sitten olin juuri saapunut Lyoniin ja suunnitelmat jatkosta olivat ihan auki. Nyt viikkoa myöhemmin mulla on uusi perhe, uusia ystäviä ja uusi kotikaupunki. Hullumminkin voisi asiat olla.

Perjantaina olin Anetella yötä ja käytiin vähän katsastamassa Lyonin yöelämää isomman tyttöporukan kanssa. Mukana oli meidän lisäksi saksalaista, itävaltalaista, meksikolaista, espanjalaista ja yksi tanskalainenkin mahtui mukaan. Tytöt olivat tavanneet toisensa kielikoulussa ja oli kyllä mukavaa tavata uusia ihmisiä ja kaikki vaikuttivat vielä niin kivoilta! Vielä ei sellaista tosi hyvää menopaikkaan löydetty mutta onhan tässä aikaa. Yöllä ei juuri julkiset kulkeneet joten kokeiltiin Aneten kanssa ensimmäistä kertaa Uberia ja hengissä päästiin perille asti. Eilen oltiin yhdellä meksikolaisella tytöllä syömässä niin hyvää illallista. Mukava ilta meni nopeasti jutustellessa.

Näkymät Fourvièrelta kaupunkiin

Tänään käytiin Hannan (joka on mun perheen isän siskon perheen au pair!) kanssa Fourvièren kirkon pihalla kuikuilemassa maisemia. Kirkkoon olisi pitänyt jonottaa 15-20 minuuttia joten säästettiin se myöhemmäksi. Maisemien ihastelun jälkeen käveltiin takaisin kaupunkiin ja päädyttiin lopulta Part Dieun ostoskeskukseen sompailemaan. Ostettiin myös crêpet Nutellalla, ja saatiin varmaan vuoden Nutella-annostukset kerralla. Crêpen syöminen osoittautui muuten älyttömän vaikeaksi. Oon aika varma, että kun menen pesemään naamaa kohta, löytyy Nutellaa vielä tukastakin.

Mun tää nykyinen perhe on niin vastakohta sille edelliselle! Esimerkiksi eilen kun ajattelin, että jään kotiin enkä menekään illalliselle sillä en halua olla epäkohtelias ja vain tiputtaa kamat huoneeseen ja kadota samantien mutta hostisä sanoi ettei nuori niinkui mä voi hengailla vanhojen ihmisten kanssa lauantai-iltana, joten mä sitten lähdin. Mulla on nyt tosi hyvä fiilis tästä perheestä ja kaupungista ja kaikesta mutten uskalla intoilla liikaa etten manaa koko juttua...

Väliaikatietoja

Yritin saada nämä ilouutiset teille jaettua jo eilen, mutta hostellissa oli äärimmäisen heikko wifi joka toimi vain hetken illalla.

Eclaireja ja herkkukakkujen kuolausta

Kirjoittelen tätä nyt hostellista, mutta mulla on hyviä uutisia, mulla on uusi perhe! Tai no, ihan 100% lukkoon ei asioita olla vielä lyöty, mutta kyllä jo puhutaan mun muutosta. Nelihenkinen poppoo eli isä, äiti, ylihuomenna 7v tyttö ja 8v poika. Ja mun väliaikaisesta oleskelukaupungista tulee nyt (toivottavasti nyt ainakin pidempään kun edelliset kaksi viikkoa) ei-niin-väliaikainen kotikaupunki. Ihanan helpottunut olo, mutta missään vaiheessa en ole katunut mun lähtöä edellisestä perheestä edes hetkeäkään!


Kävin tänään tapaamassa perhettä heidän kotonaan ja syötiin siinä sitten illallista ja samalla jutusteltiin. Jäi tosi hyvä fiilis, lapset oli söpöjä ja vanhemmat heitti hauskaa läppää. Onhan se tosiaan helpompi höpötellä englanniksi kuin ranskaksi, mutta silti oli täysin erilainen tunnelma kuin edellisen perheen kanssa. Meen huomenna perheen nykyisen au pairin kanssa hakemaan lapset koulusta ja on kiva nähdä missä koulu on ja mitä perheen tapoihin kuuluu. Lisäksi perhe kutsui mut vielä huomenna luokseen illalliselle!

Yksi parhaista uutisista on se, että mun kodittomana eläminen loppuu pian, eli voin huoletta alkaa kantamaan rahaa alle kilometrin päässä sijaitsevaan yhteen Euroopan suurimmista ostoskeskuksista, sillä enää ei tarvitse huolehtia tilanpuutteesta... Saan siis muuttaa jo lauantaina perheen luo eikä tarvitse aina suunnitella joka yötä erikseen, mikä on jo sinällään ihan mukavaa.

Tässä hieno seinä josta vähän juttua alempana, pahoittelut vähän kummallisesta
kuvasta, mutta piti otta panoramakuva jotta sain kaiken mahtumaan samaan

Mulla on myös ollut aikaa turisteilla Lyonissa ihan mukavasti näin työttömänä ollessani. Oon esimerkiksi ehtinyt istua pulunkakkaan, eksymään pariinkin otteeseen ja syömään muutaman leivoksenkin. Lisäksi oon käynyt ehkä laittoman paljon Mäkkärissä mutta pyydän anteeksiantoa, koska niissä on takuuvarma wifi! Tänään käytiin Aneten kanssa katsastamassa Le Mur des Canuts, josta en ollut kuullutkaan ennen vaikka se on ilmeisesti jokseenkin kuuluisa. Kyseessä oli siis kerrostalon seinä, johon oli maalattu aivan älyttömän taitavasti niin, että seinä näytti kaikkea muuta kuin seinältä! Ohessa kuvia sieltä ja muualta Lyonista :-)

Mun oli ihan pakko ostaa tämä herkkupala vaan että sain wifin,
en mä muuten olisi...

Pientä tilannepäivitystä

Olen koditon mutta hengissä. Enhän mä siellä perheessä ollutkaan viikkoa vaan yhden päivän. Tuntuu, ettei perhe ollut ihan ymmärtänyt kulttuurien vaihdon ideaa, he olettivat että saumattomasti sujahdan heidän perheeseensä ja tunnen samantien kaikki heidän tapansa ja tottumuksensa ja he opettelevat sanomaan suomeksi moi. Kysyminenkään ei ollut sallittua epäselvissä tilanteissa, sillä kyllähän nyt kaiken ihan loogisella ajattelulla selvittää. Perheen äiti ilmeisesti suuttui kun en halunnutkaan olla heidän perheessään ja ilmoitti ettei mulle ole enää tarvetta ja voin lähteä kun haluan. Mikäs siinä sitten, kamat kasaan ja menoksi.

Mäkkärissä käynti oli äärimmäisen jännittävä kokemus! Ruoat tilattiin kosketusnäytötltä ja käytiin hakemassa tiskiltä.
Aika ison maailman meininkiä.

Tällä hetkellä sijainti on Lyon ja fiilikset sekavat. Ihana Tilda majoitti mut muutamaksi yöksi ja huomenna menen mahdollisesti hostelliin hetkeksi. Sen jälkeen vähän katsellaan tilannetta ja esimerkiksi viikon päästä olisi ihanaa kertoa, että olen löytänyt uuden mukavan perheen, Nyt on aupairworld tulilla ja muutaman potentiaalisen perheen kanssa olenkin puhunut että ehkä tästä vielä jotain tulee :-)

Se on moro!

No hommat ei ehkä mennyt ihan niinkuin Strömsössä ja tässä perheessä jatkan vielä reilu viikon verran mutta sen jälkeen se on heippojen aika. Oon siis päättänyt lähteä tästä perheestä ja oon helpottunut, mutta samalla jännittää ja vähän pelottaakin että mitäs nyt. Mulla on viikko aikaa metsästää uusi perhe tai sitten on kovat ajat edessä.

En nyt ala tähän avaamaan ihan kaikkea mitä tässä taustalla oli, niitä saa kysyä kyllä jos kiinnostaa, mutta lyhyesti homma meni niin että tämän perheen ja mun odotukset eivät ihan kohdanneet. Mun oli vaikea sopeutua heidän tapoihinsa eivätkä he oikeastaan antaneet mulle aikaa edes yrittää ennenkuin ensimmäisen kerran jo asiasta huomauttivat. Lisäksi työajat eivät menneet ihan niinkuin oli sovittu ja vapaapäiviä ei juuri viikonlopulle osunut, jolloin olisi juuri ollut mahdollisuus lähteä vähän kauemmas kavereita tapaamaan.

Toinen juttu mikä ensin mietitytti, sitten häiritsi ja lopulta alkoi kaivelemaan niin paljon että jo yksissään olisi riittänyt mun syyksi lähteä eli se, että täällä mulla ei ole yhden yhtä kaveria. Tuntuu, että oon vankina täällä kylässä, jossa ei ole mitään tekemistä ja satunnaisesti kun mulla olisi auto käytössä, ei mulla ole mitään paikkaa mihin sillä mennä, eikä houkuta yksinkään mennä mihinkään lähikylien kahviloihin istuskelemaan. Au paireja tässä kylässä on mun lisäksi yksi, ihan mukava saksalainen tyttö, jonka oon nähnyt kerran, mutta hänkin lähtee jo lokakuun alussa kotiin. Eli jos joku tätä lukee ja au pairiksi aikoo, kannattaa ihan oikeasti miettiä sitä sijaintia mihin lähtee ja kestääkö sen, jos viikonloput (jolloin melkein ihan kaikki muut au pairit ovat vapaalla) eivät ole vapaita. Jos autoa ei ole käytössä, vapaapäivät on arkena ja asuu pikkukylässä, jossa ei juuri muuta samanikäistä seuraa ole, aika käy pitkäksi ja nopeasti.

Eipä mulla muuta tällä kertaa, laittelen myöhemmin tilannepäivitystä siitä, miten uuden perheen etsiminen luonnistuu.

Ensimmäinen viikko takana

Kuten otsikkokin kertoo oon siis ollut nyt viikon verran Ranskassa. Vaikka työ itsessään ei ole kovinkaan vaativaa tai vaikeaa, on viikko ollut rankka varsinkin henkisesti. Kun kaikki on uutta ja vieraalla kielellä, se vie hurjasti voimia. Mulla se on viimepäivinä ilmeisesti purkaantunut ärsytyksenä; lapset ärsyttää, ranskan kieli ärsyttää, yksinolo ärsyttää, bonjourit ja poskipusut, joita ei muuten täällä säästellä, ei sitten ollenkaan, ärsyttää jopa se, että ovet aukeavat väärään suuntaan ärsyttää, näin muutamia listatakseni. Nyt joku luulee, että mulla on ihan kamalaa täällä kun valitan koko ajan, ei se niin ole :D

Lauantaina oltiin hostäidin veljen 30v synttärijuhlissa. Katsoin jo kauhistuneena, kun tarjolla oli vain vähän sipsiä, karkkia, kirsikkatomaatteja ja oliiveja että tässäkö on koko illallinen, edellisen kerran oltiin syöty lounas noin kuusi tuntia aiemmin ja se oli pieni pala leipää kinkulla ja vähän salaattia. Voitte vain kuvitella kuinka nälkäinen olin. Pari tuntia myöhemmin tuotiin pöytään (onneksi, koska olin jo imuroinut kaikki tomaatit ja oliivit nälkääni) erilaisia leikkeleitä, patonkia ja kaupasta ostettuja valmissalaatteja. Ilta jatkui vielä (liian :-)) pitkään, vaikka olin valmis lähtemään kotiin jo ennen juhlien alkua. Hassua, miten mua yli 10 vuotta nuoremmat jaksaa bailata pidempään kuin mä, ikäkö se alkaa jo painaa?

Sunnuntaina, eli eilen, oltiin suomityttöjen kanssa Annecyssä päiväreissulla ja oli ihanaa! Meitä oli yhteensä kuusi, joista vain yhden tytön tunsin entuudestaan, mutta tultiin hyvin juttuun ja oli ihanan rentouttavaa päästä uusiin maisemiin hetkeksi ja jakaa omia ajatuksia au pairina olosta ja Ranskassa asumisesta. Kotiin palattua ei lapset tai mikään muukaan ärsyttänyt enää kun pääsi päiväksi ottamaan vähän etäisyyttä.

Annecy oli ihan älyttömän kaunis kaupunki, järvi Lac d'Annecy upea ja ilmat hellivät. Lämpöasteita oli yli 25 ja aurinko paistoi. Lauantai-iltana ehdin intoilla vielä voivani viedä kaikki rahani Sephoraan, jollainen löytyy siis Annecystä, mutta Tilda tiputti mut takaisin maanpinnalle huomauttaen, että kaupat ovat kiinni sunnuntaina (miksi?!?!?!?!?). Käytiin ostamassa patongit ja syötiin niitä järvenrannalla ja vuokrattiin polkuvene ja mentiin pyörimään myös järveen.  Käppäiltiin pitkin kaupunkia ihailemassa ja ostettiinpa ihan sairaan hyvät jäätelötkin. Kokonaisuudessaan äärimmäisen onnistunut päivä :-)

En jaksanut kantaa kameraa mukana, joten joudutte nyt sietämään kännykällä napsittuja kuvia, sori!

Mun uusi koti

Kyllä, nuo valkoiset huiput ovat niitä Mont Blancin nyppylöitä

Tältä näyttävät mut uudet kotimaisemat! Talot on suurimmaksi osaksi tosi söpöjä puumökkejä ja sellaisessa mäkin asun. Lisäksi tällaiselle Etelä-Suomessa asuvalle nää vuoret on vaan niin upeita ettei voi todeksi uskoa. Kävelen täällä silmät suurina ja tuijottelen noita vuoria ja paikalliset sanoo vaan että ei niissä ole mitään ihmeellistä, siinä ne on aina olleet. Mutta... Vähän harmittaa kun kuviin ei saa sitä fiilistä ja tunnelmaa, mikä noista vuorista tulee. Ne on niin valtavia.

Perhe on ainakin näiden kolmen ensimmäisen päivän jälkeen tosi kiva. Vanhemmat on ymmärtäväisiä mun ymmärtämättömyyden suhteen ja selittää moneen kertaan kunnes tajuan ja lapsetkin jaksaa toistaa. Aina en silti jaksa kysyä viittä kertaa mitä enkä siltikään ymmärrä vaan sanon vaa oui oui ja toivon etten tee hirveen väärin... ei ehkä paras mahdollinen taktiikka :-D Välillä on kyllä hankalaa kun ei voi sanoa mitä haluaa ainakaan ilman pitkiä luovia taukoja, joiden aikana etsin kääntäjästä oikean sanan ja se alkaa myös turhauttaa. Tänään tuli ensimmäinen pieni epätoivon hetki kun käytiin ja hostäidin kanssa ajelemassa enkä tajunnut suurinta osaa yhtään mistään. Se onneksi meni ohi ja loppuiltapäivä ja -ilta meni hyvillä mielin ja sain keskusteltuakin illallispöydässä kiitettävästi.

Toin mukanani Muumi huopa-askartelusetin ja ekana iltana taiteiltiin lasten kanssa nuo kuvassa näkyvät taideteokset, jotka kädessä pienempi tuli myöhemmin mun luo ja sanoi että saan ne lahjaksi koska on niin kivaa, että tulin heille au pairiksi :-) Eilen pääsin pitämään mun ensimmäisen erittäin vakuuttavan puhuttelun ranskaksi kun pienempi olisi halunnut vielä viimeisen kerran viimeisen kerran jälkeisen viimeisen kerran ja sille piti laittaa stoppi. Onnistuin! Hetken se oli mulle vihainen kunnes päästiin kotiin ja halusi taas tulla syliin ja touhuta kaikkea. Huomenna pitäisi viedä vanhempi poika jääkiekkotreeneihin viereiseen kylään/kaupunkiin autolla ja käydä tytön kanssa luistelemassa ja hengailla treenien ajan. Saa nähdä mitä siitä tulee.. Täällä meinaan tiet on yhtä leveitä kun koti-Suomessa yksi kaista ja jos joku valittaa että MINÄ ajan liian kovaa voi tulla tänne katsomaan!

Taustalla mun ensimmäinen ja tällä hetkellä ainut kaveri Câlin-kisu
(mun ei pitänyt edes tykätä kissoista)

Täällä ollaan!

Perille on päästy ja hengissä. Kentällä tuli vähän sekoiltua muttei liikaa, ei muistettu iskän kanssa katsoa mistä terminaalista lento lähtee vaan mentiin automaattisesti kakkosterminaaliin, joka oli siis väärä ja vasta 15 minuutin jonottamisen jälkeen selvisi, että SAS:in lennot lähtevät juuri siitä toisesta... Ykkösterminaalissa ei onneksi ollut yhtään jonoa, joten minkään näköistä vahinkoa ei päässyt syntymään. Lento Tukholmaan sujui hyvin ja Arlandassa kävi ilmi, että lento Geneveen on arvioitu lähtevän 45 minuuttia myöhässä. Onneksi kentällä oli ilmainen wifi ja ei-ihan-niin-ilmainen Starbucks, josta kävin hakemassa hieman evästä :-) Geneven lento sujui hyvin kunhan päästiin matkaan ja lopulta oli noin puoli tuntia myöhässä aikataulusta.

Hostäiti oli kentällä vastassa ja matka kotiin kävi leipomon kautta. Se oli juuri sellainen ranskalainen boulangerie jossa oli kaikkea ja joka lähtöön. Kun eväät oli matkassa ja auton nokka kohti Coumblouxia, mun päässä pyöri jo ajatukset kuten "miksi ihmeessä mä tulin tänne", "mikä idea tää nyt oli" ja "en ymmärrä yhtään mitään." Kotiin päästyä syötiin eväitä kaikessa hiljaisuudessa (ainakin mun osalta), jonka jälkeen lähdettiin hakemaan lapsia koulusta. Muksut olivat aluksi ehkä vähän ujoja mutteivät kauaa. Juttua lentää koko ajan ja ymmärrän niistä ehkä muutaman sanan sieltä täältä mutta ei se näytä menoa haittaavan.

Kuten olen jo muutamalle kertonutkin, mun useimmiten käytetty sana on "mitä" ja ymmärrän ehkä 10% kaikesta mitä mulle sanotaan ja ehkä 1% niistä pystyn vastaamaan muuta kuin ok tai oui.... Mutta ehkä tämä tästä vielä. Tässä vaan ilmoitus siitä että oon päässy perille, ensi kerralla juttua mun uusista kotikonnuista ja perheestä!

Äiti mä meen nyt!

Saako nää pakata mukaan?

Nyt se vihdoin tapahtuu. Läksiäiset on pidetty, laukut, ainakin melkein, pakattu ja heipat sanottu (jos oon unohtanut sanoa jollekin joka tätä lukee, niin sori ja heippa!). Huomenna tähän aikaan mä olen Ranskassa. Huomenna pääsen laittamaan mun kaikki ranskankieliset aivosolut testiin, sittenpähän selviää, onko koko kesän Duolingon pelaamisesta (ja ehkä myös niistä kahdeksasta vuodesta, joina oon ranskaa koulussa opetellut) ollut hyötyä ja oonko vahingossa sattunut oppimaankin jotain. Tuntuu ihan uskomattomalta. Tuntuu että aika on toisaalta mennyt iha sairaan nopeasti, samalla tuntuu, että oon odottanut ikuisuuden että tämä hetki koittaa. On vähän sellainen olo etten oo ihan sisäistänyt tätä että oon tosissaan lähdössä pois kotoa moneksi kuukaudeksi.

Kuva läksiäisistä lauantailta :)

Jännittää. Jännittää niin paljon etten tiedä miten päin olla. Toivottavasti en ala sekoilla siellä lentokentällä niin pahasti etten pääse perille. Vaihdan lentoa Tukholmassa, että jos jotain sattuu, voin vaikka selvittää ongelmat sitten sujuvalla ruotsin kielellä :-) Eipä mulla muuta, toivottakaa onnea, seuraavan kerran (toivottavasti) kirjoittelen sitten Ranskanmaalta. Seikkailu alkakoon!

Minä ja matkalaukut ollaan valmiita lähtöön!