Koti-ikävä

Mulle koti merkitsee paikkaa, jossa saa olla juuri sellainen kuin haluaa. Paikkaa, jonne palaaminen tuntuu useimmiten ihanalta. Paikka, jossa saa tehdä (melkein) mitä haluaa. Jos haluan aamupalaksi tehdä pannareita, mä voin tehdä niitä, eikä tarvitse miettiä, mitä muut ajattelevat. Ei juuri tarvitse miettiä, mitä rytkyjä on (tai ei ole) päällä, jos menen vaikka pesemään hampaat. Kun en ole yksin kotona, mun ei tarvitse kuumeisesti pohtia miten päin olla, voinko olla vaan mun omassa huoneessa vai pitääkö mun mennä muiden luokse, ovi auki vai kiinni. Koti on sellainen, jossa voi rentoutua, unohtaa hetkeksi kaikki maailman murheet ja seistä vaikka päällään, jos siltä tuntuu. 

Ranskan kielessä ei oikeastaan ole edes sanaa koti. Ranskalaiset käyttävät sanaa talo myös kodista, mikä ainakin mun korvaan kuulostaa tosi oudolta. Eihän sen niin kuulu olla. Koti ja talo ovat kaksi täysin eri asiaa. Talo voi olla koti, mutta ei kaikki talot ole koteja. Miten voi erottaa, mistä talosta silloin puhutaan? Vähemmästäkin menee sekaisin.

Tää on nyt vähän tämmönen juttu. Voisi sanoa, että mulla on koti-ikävä. Ei sillä, että mä täältä olisin mihinkään lähdössä tai vollottaisin silmät päästäni joka ilta, mutta kyllä mä kaipaan kotiin. Omalle sohvalle, oman poikaystävän kainaloon ja omien koirien viekkuun. Sitä, että menen jääkaapille ja siellä on raejuustoa, rasvatonta maitoa ja tavallista leikkelettä ja juustoa leivälle. Leipäkaapissa on kunnon ruisleipää ja rieskaa. Kaupasta ei tarvitse hulluna etsiä sitä mitä haluaa, vaan tietää onko sitä edes olemassa kyseisessä kaupassa ja missä siellä. Ihan arkisia juttuja mulla on ikävä.

Kaikki sopeutuvat ja tuntevat omalla tavallaan, mutta musta tuntuu, että muilla, ei tietenkään kaikilla, on ollut helpompaa saada elämästä kiinni täällä. Jotenkin ajattelen, että tämä on mun juttu ja tän aion viedä kunnialla loppuun asti, mutta samalla odotan vähän kevättä ja paluuta kotiin, vaikka enhän mä tiedä mitä sielläkään tapahtuu. Pääsenkö kouluun, ja jos, niin mihin, saanko edes töitä vai mitä. 

Mulla on siis asiat hyvin täällä, ei valittamista, arki rullaa ja viikonloppuisin tehdään melkein aina jotain erikoista ja kivaa. Mutta aina välillä iskee sellainen hassu olo, kun voin melkein kuvitella olevani hetken kotona ja näen silmieni edessä, miltä siellä näyttää. Täällä tuntuu siltä, että pyörin muiden nurkissa ja koko ajan olen vähän varpaillani, etten vahingossakaan tee mitään väärin.

Toivotaan, että tämä olo vähän lieventyisi reilu viikon päästä, kun pääsen näyttämään äitille ja iskälle mun nykyistä kotikaupunkia. Eikä enää pitkä aika olekaan, että pääsen parin viikon lomalle Suomeen, sinne oikeaan omaan kotiin jouluksi. Joululaulut soivat jo, en malta odottaa :-)

Luulen kuitenkin, että mun fiilikset muuttuvat vielä, täällä uudessa perheessä oon ollut reilu kuukauden verran, ehkä tästä vielä koti tulee. Nyt tämä paikka tuntuu jotain siltä väliltä, ei kotikodilta, mutta kyllä tänne on kiva palata reissuilta.