La fin

Niin se vaan aika rientää ja pari viikkoa on jo kulunut siitä kun Suomeen palasin. Vaikka säät eivät täällä helli samalla tavalla kuin Ranskassa, on mulla ollut hyvä täällä eikä harmita ollenkaan, että lähdin ajoissa kotiin. Blogin kanssa mulla kävi vähän niinkuin pelkäsinkin ja alkuinnostuksen jälkeen jäi postailu vähän vähemmälle, pahoittelut siitä. Ihan alkuaikoina tein postauksen, jossa oli paljon kysymyksiä, jotka painoivat mun mieltä ennen lähtöä. Nyt on niihinkin kaikkiin saatu vastaukset.

Kotona kaikki tuntuu lähes samalta kuin sillon kun lähdinkin. Muutama tietyö siellä täällä, mutta muuten ei Klaukkala ole juuri muuttunut. Kaveritkin sanovat, että tuntuu, etten olisi ikinä mihinkään lähtenytkään, ei vaan oltaisi nähty pitkään aikaan, ja oikeastaan mulla on vähän samanlainen fiilis. Koko aika Ranskassa tuntuu vähän unenomaiselta, kuin koko aikaa siellä ei olisi tapahtunutkaan. Matka lentokentältä kotiin oli aika tunteidentäyteinen, vaikka olinkin odottanut jo kotiinpäänsyä, yhtäkkiä autossa jotenkin iski, että oikeasti lähdin Lyonista enkä ole menossa takaisin, vaan koko juttu on nyt loppu. Nyt vasta alan pikkuhiljaa tottua ajatukseen.

Mun au pair vuosi opetti mulle monia juttuja ja auttoi mua keräämään taas lukumotivaatiota ja halua päästä kouluun, eli juuri niitä asioita, joita mä oikeastaan lähdin hakemaankin. Mun kielitaito (ei tosin ranska ihan niin paljon kuin olisin halunnut, mutta kyllä se myöskin) karttui huimasti ja sain ihania kavereita ympäri maailmaa. Opin paljon, sekä ranskalaisesta kulttuurista, että myös muiden maiden ja ehkä mun ymmärrys tätä maailmaa kohtaan on nyt vähän parempi. Tein monta reissua ja pääsin näkemään paikkoja, joissa en ennen ollut ikinä ollut ja opin myös matkustamaan yksinäni. Koen, että musta tuli itsenäisempi tämän reissun johdosta ja nyt ainakin tiedän, että kyllä mä pystyn pitämään huolen itsestäni ulkomaillakin.

Monen monta seikkailua mahtui myös Lyonissa vietettyyn aikaan ja niistä saan kiittää mun ihania ystäviä Tildaa, hostserkku-Hannaa ja Anettea. Mun aika Ranskassa ei olisi ollut puoliksikaan yhtä täynnä naurua, jaettuja suruja ja hyviä hetkiä, jos mulla ei olisi ollut mun tyttöjä mukana. Kaikista suurin voimavara, joka auttoi  mua jaksamaan hankalina hetkinä olitte te tytöt!

Blogin päivittelyn taidan jättää tähän postaukseen, mutta blogi saa jäädä tänne, jos joku tuleva au pair vaikka sattuisi sen löytämään ja siitä olisi iloa, itse ainakin tykkäsin lukea kaikki maailman au pair blogit ennen lähtöä. Saatanpa joskus jollekkin uudelle seikkailulle lähteä, jota sitten päivittää tänne, mutta aupairius saa jäädä tähän yhteen kertaan. Vaikka oonkin tosi iloinen ja tyytyväinen siihen, että tein päätöksen lähteä, en uudestaan au pairiksi lähtisi. Saattaisin jopa miettiä vielä uudestaan lähtöä, jos olisin tiennyt etukäteen, kuinka rankkaa se todella olisi. Silti neuvoisin kaikkia, jotka harkitsevat lähtöä, menemään, aina sieltä pääsee kuitenkin kotiin jos tarve niin vaatii. Mun mielestä nuorena kannattaa mennä, nähdä ja kokea kun siihen on mahdollisuus, se antaa niin paljon enemmän kuin ottaa!

Hyvästi aupairius!

Mun aupairpesti alkaa olla viimeistä silausta vailla valmis. Päätin aikaistaa mun lähtöä kolmella viikolla ja oon nyt täysin vakuuttunut siitä, että se oli oikea päätös. Ei sillä, että olisin lähtenyt tänne pelkästään lomailemaan, mutta nää viimeiset viikot ovat vaan tuntuneet päivä kerrallaan kituuttamiselta, että oli suuri helpotus saada vähän kevennystä tänne loppuun. Huomenna on siis mun viimeinen työpäivä, jonka jälkeen lomailen vielä pari viikkoa ja sitten 5.3 suuntaan vihdoin kotiin.

Suoraan sanottuna en jaksa enää päivääkään olla au pair. En tiedä, johtuuko se musta vai tästä perheestä vai molemmista, mutta tuntuu, ettei mun pää kestä tätä muiden nurkissa pyörimistä. En oikein missään vaiheessa ole tuntenut olevani kotona täällä. Osittain voi johtua myös siitä, että perheen äiti on ollut työttömänä marraskuusta asti eli kotona mun kanssa joka päivä koko päivän enkä ole oikein missään vaiheessa saanut olla yksin omassa rauhassa täällä. Myös se käy hermoille, kun tuntuu, että taloudessa asuu mun lisäksi pelkästään neljä lasta, ja muiden jälkiä saa olla koko ajan siivoilemassa vaikka itse en jätä muita kuin puhtaita tiskejä jälkeeni. Pahinta tietenkin on ollut se, vaikka osasinkin tätä vähän odottaa, että asuu työpaikalla eikä siitä pääse millään eroon.

Suurin ongelma tässä on myös ollut se, että äidin ollessa työttömänä, mua ei oikeasti tarvita täällä mihinkään ja koko ajan on ollut kovin turha olo. Ja tietenkin lapset ovat aina oman äidin perään eikä mua oikein kuunnella eikä mun määräämiset kiinnosta. Ei perheellä ollut siis kovinkaan paljon vastaansanomista, kun kysyin, voisinko lähteä muutamaa viikkoa sovittua ajankohtaa aiemmin.

Huomisen jälkeen siis mulla alkaa viimeinen loma ja maanantaina suunnataankin hostserkku-Hannan kanssa Barcelonaan ja sieltä kotiuduttuamme mun rakas Teemu tulee käymään! Pääsen vielä viimeisen kerran näyttämään ja kiertelemään mun kotikulmia täällä ennen paluuta Suomeen.

Ps. Täällä on ihan kevät jo, tänään istuskeltiin joenrannalla auringossa ja oli pakko ottaa jopa takki pois lämpötilan kivutessa yli 16 asteen😍

Pariisi

No niin nyt on Pariisin reissu taputeltu. Käveltyjä kilometrejä kertyi kahdessa päivässä hieman alle 30 ja vaikka aikaa ei ollutkaan liiaksi, niin koin reissun kyllä onnistuneeksi ja ehdittiin hyvin nähdä paikkoja sen verran, että voin hyvillä mielin sanoa käyneeni Pariisissa.

Meitä oli kuuden hengen porukka eli me Lyonin suomitytöt ja pari meksikolaisvahvistusta, joista kaikki muut olivat jo käyneet Pariisissa mua lukuunottamatta. Reissuun lähdettiin puoli kahdeksalta aamulla noin nollan tunnin yöunilla edellisen illan hieman venähtäessä. Kahden tunnin junamatka sujui nopeasti torkkuessa ja Pariisin päässä pienestä tärinästä huolimatta löydettiin hostellille helpohkosti.

Meidän hostellilla oli todella hyvä sijainti, vain muutaman minuutin kävelymatka Louvrelta. Vaikka olen paremmissakin hostelleissa öitäni viettänyt ei paikka ollut kuitenkaan ihan kamala katastrofi ja kun hintaan sisältyi vielä aamupalakin, (tosin ranskalainen) ihan mielelläni annoin rahani heille.

Hostellille löydettyämme piti hieman virkistäytyä ja valmistautua lähtöön. Nälkä alkoi kurnia kahdentoista aikaan ja löydettyämme jo Amsterdamista tutun pariisittaren Adan matkaan, suuntasimme lounaalle. Syömisen jälkeen oli aika alkaa koluta kaupunkia ja lähdimme Sacre Cœurille. Metroasemalla seuraamme liittyi vielä toinen paikallinen Tara ja kiivettyämme noin miljoona porrasta näin ensimmäisen kunnon näkymän Pariisin ylle.

Montmartrella pyörittyämme otimme kurssiksi Montparnassen tornin, johon olisimme halunneet mennä ihailemaan maisemia, mutta sinne päästyämme päätimmekin jättää väliin hinnan ollessa 15 euroa per nenä. Tämän jälkeen päätimme kävellä Luxemburgin puutarhan kautta Notre Damelle ja siellä kiivetä torniin ihmettelemään Pariisia yläilmoista. Toteutimme suunnitelman vain huomataksemme, että torni oli juuri suljettu siltä päivältä. Pimeänkin jo laskeuduttua ja vatsojen kurniessa suuntasimme kerrankin suomalaiseen aikaan illalliselle.

Pizzat mahassa muhimassa kävimme vielä katsomassa vilkkuvan Eiffeltornin ja erinäisistä syistä johtuen halusivat kaikki vetäytyä yöpuulle jo aikaisin ja jättää Pariisin yöelämän tutkimisen seuraavalle kerralle. Puoli yhdeltätoista laitoin pään tyynyyn ja noin 40 tunnin valveillaolon jälkeen maittoi uni oikein hyvin.

Sunnuntaina herätyskello soi kahdeksan aikaan ja aamupalan jälkeen puoli kymmeneltä luovutimme huoneen ja lähdimme kohti Champs-Elyséetä. Riemukaarelta pääsimme vihdoin ylös torniin (ilmaiseksi!) ja olihan se Pariisi vakuuttava myös sieltä ylhäältä käsin. Yksi asia, joka tosin hieman jäi häiritsemään oli se valtava saasteiden määrä, joka kaupungin yllä lillui! Eikä meidän näkemä ollut edes mitään verrattuna, millaista se on pahimmillaan. Yhtäkkiä tuli kova kaipuu Suomen puhtaisiin metsiin.

Riemukaarelta vaelsimme Eiffeltornille ja pitihän siellä muutama turistikuvatkin ottaa. Lounasaikakin alkoi olla käsillä ja kävimme syömässä herkulliset croque madamet ravintolassa ja tämän jälkeen alkoi jo aika käymään vähiin. Aloimme valua kohti hostellia, mutta matkalla poikkesimme vielä katsastamassa Louvren pyramidit pihalla ja kaupassa ostamassa eväitä bussimatkaa varten. Neljän aikaan lähdimme hostellilta bussille ja viideltä bussi kohti Lyonia.

Vielä jäi nähtävää, joten pitääpä vielä joskus palata kerran tai muutamankin Pariisiin :-)

Elossa ollaan!

Taas on venähtänyt ihan luvattoman pitkä aika viime postauksesta. Ihan alkaa hävettää, mutta en nyt toisaalta jaksa kamalasti stressiäkään tästä ottaa. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä reilu kuukaudessa. Kävin kotona parin viikon lomalla jouluna ja takasin palasin reilu viikko sitten eli toinen päivä tammikuuta. Ennen lomaa olivat Lyonin kuuluisat Fête des Lumières valojuhlat, joissa oli upeita valoesityksiä ja ihan liikaa ihmisiä mulle näin suomalaisena.

Otin muutama viikko ennen joulua tavoitteeksi lukea ennen lopullista kotiinlähtöä
kaikki Harry Potterit englanniksi kun mun hostperheeltä sattuvat ne kaikki löytymään

Mun ehdottomasti lemppariesitys Fête des Lumièreillä oli tämä Lyon vanhan
kaupungin St Jeanin katetdraaliin tehty, jossa ei vähän ajan katsomisen jäkeen enää
tiennyt mikä oli oikeaa kirkonseinää ja mikä siihen heijastettua valoa

Ennen lähtöä vielä viimeisenä iltana sain maistiaisia ranskalaisesta jouluruoasta
ja ensimmäisen kerran elämässäni maistoin myös etanoita! En ala haukkumaan, mutta
eihän mikään kinkkua ja suomalaisia joululaatikoita voita...

Tätä fiilistä ei voi sanoin kuvailla kun pitkän
ajan päästä pääsee vihdoin kotiin!

Loma kotona oli lähes kaikkea, mitä olin odottanutkin. Heti kotisohvalle lösähdettyäni koko aika Ranskassa tuntui kuin unelta, ihan kun en olisi mihinkään ikinä lähtenytkään. Oli ihanaa nähdä taas oma perhe (myös teitä velikullat 💖), kaverit ja tietenkin tärkeimpinä rakas Teemu ja omat koirulit! Pääsin pitkästä aikaa ajamaan autolla ja pyörimään vanhoissa tutuissa paikoissa. Joulu oli ihana niinkuin aina, vaikka jotenkin jäi tuntumaan, että sitä omaa joulufiilistä ei ollut ihan niin paljon kuin yleensä, voi johtua siitä etten päässyt touhuilemaan niitä mun omia joulujuttuja marraskuusta asti kotona. Ruokia ja suklaata tuli kuitenkin syötyä ihan kiitettävästi ja matkalaukunkin vielä täytin kaikella mahdollisella suomalaisella syötävällä. Loma olisi kyllä voinut kestää pidempäänkin, tai vähän oli sellainen olo että olisi voinut jäädä nyt suoraan kotiinkin eikä olisi enää takaisin tarvinnut tulla. Mutta mulla on vielä hommaa ja nähtävää täällä, kyllä reilut kaksi kuukautta vielä jaksaa, varsinkin kun nyt on varmaa, että Teemu tulee tänne viikoksi kuukautta ennen kuin mun kotiinpaluu koittaa! 

Näille  karvaturreille oli taas rankkaa jättää heipat :'(

Paluu takaisin Ranskaan ei mennytkään ihan sitten helpoimman kautta. Teemu tiputti mut lentokentälle hyvissä ajoin paria tuntia ennen lennon alkuperäistä lähtöaikaa. Tein check-inin kentän aulassa automaatilla, jolta sain kuitenkin vain yhden lentolipun välille Helsinki-Pariisi, mutta en välille Pariisi-Lyon. Tällainen lievä panikoija kun olen luonnostani, nousi muutama tuskanhikipisara otsalle mutta ongelma selvisi kuitenkin muutamalta työntekijältä kysymällä ja lopulta sain lipun toisellekin lennolle. Turvatarkastuksesta läpi päästyäni etsin portin, jolta mun lennon oli tarkoitus lähteä. Huomasin lentoni olevan arviolta puoli tuntia myöhässä ja mulla oli alunperinkin vain tunnin vaihtoaika Pariisissa. Tässä vaiheessa sisäinen panikoijani alkoi jo itkeä. Ulkoisesti pysyin vielä suht tyynenä mutta pieniä paniikkiviestejä taisin laittaa. Kun arvioitu lähtöaika muuttui tunnin myöhemmäksi, alkoi jo pientä tärinää ilmetä, mutta onnekseni huomasin, etten ollut ainut matkalla Lyoniin joten salakuuntelin muiden keskustelua virkailijan kanssa ja kuulin hänen selvittävän meille muuta vaihtoehtoa. Kone Pariisiin oli kaiken lisäksi vielä ylibuukattu, mutta virkailija sai meille hommattua paikat Lontoon kautta Lyoniin. Mulle lyötiin siis käteen lippu Lontooseen Pariisin sijaan ja lähdin suunnistamaan kohti uutta porttia. 

Lontoon koneeseen päästyäni päätin ottaa pienet unet ja jonkun ajan päästä herättyäni huomasin, ettemme vieläkään olleet liikkeellä vaikka olisi pitänyt olla jo matkalla. Lopulta kone lähti myöhässä muistaakseni vähän vajaan tunnin joka johti siis pieneen reippailuun Lontoon päässä, sillä vaihtoaikaa oli n. 5 minuuttia siitä, kun olin päässyt koneesta ulos. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ehdin koneeseen ja lopulta olin noin kaksi tuntia myöhemmin Lyonissa alkuperäisestä aikataulusta. Suomi ei vaan millään halunnut päästää musta irti :-)

Katsellaan vähän kuinka innoissani jaksan tänne kirjoitella, mutta ensi viikon viikonloppuna suunnataan suomiporukalla ja meksikolaisvahvistuksella Pariisiin eli viimeistään siitä sitten juttua!