Amsterdam osa 2

Ensimmäisen osan löytää täältä

Ensimmäinen osa jäi äärimmäisen jännittävään kohtaan, sillä olimme juuri suuntaamassa lounaalle. Ruokapaikaksi valikoitui joku vähän Vapianontyylinen pastapaikka, olen pahoillani mutta en nyt juuri muista nimeä vaikka voisinkin paikkaa suositella. Pasta oli hyvää ja tunnelma mukava, mutta päätettiin, että tämän jälkeen ei sillä reissulla enää käydä italiaista ruokaa syömässä. Laskua tuodessa tarjoilija kysyi meiltä, että ollaanko me Suomesta. Vähän hämmentyneinä myönnettiin että joo, ollaan, mistä tiesit. Tarjoilija kertoi, että hänellä on virolainen vaimo ja sitä kautta suomalaisia ystäviä, ja olin lausunut sanan penne niin vakuuttavasti tuplaännällä (NN), että samantien jäätiin kiinni.

Lounaan jälkeen lähdettiin lompsimaan pitkää markkinakatua pitkin ja ihmettelemään kaikkea siellä myytävää. Muutamat tuliaiset ja vähän suklaata tarttuivat matkaan markkinoilta, mutta ei siellä sitten juurikaan mitään kovin ihmeellistä ollut. Markkinat koluttua palailtiin takaisin hostellille ottamaan pienet nokkaunet (minä) ja vähän laittautumaan (kaikki) ennen uudelleen ulosmenoa.


Mun nukkuessa Tilda oli googlaillut ravintoloita ja päätynyt yhteen mukavankuuloiseen hamppariravintolaan (sori mutta en muista senkään nimeä...), johon sitten suunnattiin, kun naamat oli saatu kuntoon. Hieman oli vaikeuksia löytää ravintolaa, kun kerran oltiin jo ohi kävelty, mutta löytyi se sitten vihdoin. Paikka oli hauska, sisustus ei ihan samanlaista kuin joka ravintolassa ja burgeritkin olivat saaneet nimensä kuuluisten drag queenien mukaan. Mutta kuten lounaallakin, ruoka oli hyvää eikä missään valittamista ja sattuipa viereiseen pöytäänkin suomalaispariskunta. Mahat täynnä hamppareita lähdettiin tällä kertaa vaeltamaan kohti punaisten lyhtyjen aluetta, sillä pitihän sekin nyt nähdä, kun kerran Amsterdamiin asti oltiin päädytty. Hetken ihmeteltyämme jatkettiin vielä matkaa pubiin yksille ja taidettiinpa jäätelötkin hakea vielä ennen nukkumaanmenoa samasta paikasta kuin edellisenä päivänä vohvelit.

Herkkuranskikset

Seuraavana päivänä hyvän aamupalan jälkeen oltiin päätetty harrastaa vähän rahantuhlausta (ihan kun sitä ei olisi jo muuten mennyt tarpeeksi) ja mennä shoppailemaan. Jonkin verran tuli löytöjä (mulle) ja rahaa paloi (mulla), mutta hyvä mieli jäi kun sai taas uusia kivoja kuteita, vaikka Forever21:n alennusrekeillä meinasi epätoivo iskeä :-) Kaikki se tuhlailu poltti niin huimasti kaloreita, että ehti hirveä nälkä iskeä ja päätettiin syödä lounaaksi niitä kuuluisia hollantilaisia ranskalaisia. Ja niin kova oli nälkä, että kaikille piti isot ranskikset saada, vaikka keskikokoisetkin olisivat riittäneet ihan hyvin. Niin pahoja ranskisövereitä en ole eläessäni vetänyt vaikka en päässyt kuin puoleen väliin ranskistuubia. Vähän teki pahaa heittää pois hyvää ruokaa, mutta siinä tilassa ei olisi mennyt enää pienintäkään palaa. Syötyämme palailtiin takaisin kämpille, joissa menin pienille päiväunille, vaivuin syvään ranskiskoomaan ja heräsin kaksi tuntia myöhemmin tyynynkuva poskessa, vaikka juuri ennen nukahtamista olin kehunut kuinka en ikinä nuku kuin 20-30 minuuttia päiväunia....

Vaikka oonkin aito joulutonttu henkeen ja vereen asti,
ei mustakaan jouluvaloja nyt vielä lokakuun loppupuolella kuulu laittaa

Koomasta herättyäni lähdettiin sitten mihinkäs muuallekaan kuin syömään, tosin ensin käytiin vähän hakemassa evästä bussimatkalle kaupasta. Ruokapaikaksi valikoitui lähellä hostellia oleva intialainen ravintola, josta sieltäkin sai, yllätys yllätys, hyvää ruokaa! Jälkkäriksi haettiin jo tutuksi tulleesta paikasta kolmantena iltana putkeen tällä kertaa frozen yogurtia, joka oli hirveän kallista, eikä edes hyvää. Ainut rahanmeno, jota kadun koko reissusta :-( Tätä myöten reissu alkoi olla sitten Amsterdamin osalta taputeltu, seuraavana päivänä aamupalan jälkeen käytiin vähän kävelemässä Vondelparkissa, joka on kaunis iso puisto Amsterdamissa ja ihan meidän hostellimme vieressä. Huoneenluovutuksen jälkeen oli luvassa kamojen keräämistä ja ratikalle suuntaamista, jota seurasi 9 tuntia bussissa pelkkää kidutusta. En ole ikinä kokenut sellaista kipua elämäni aikana kun sen 9 tunnin aikana, jolloin nousin kerran seisaalleen käydäkseni (ällöttävässä) bussin vessassa. Pariisiin päästyämme oltiin jo aika ryytyneitä ja Ada onnekas pääsi siitä jo suuntaamaan kotiin, kun mulla ja Tildalla oli vielä 6 tuntia bussia jäljellä. Pariisi-Lyon matka sujui onneksi paljon joutuisammin ja suurimmaksi osaksi nukkuen ja kotioven sain vihdoin auki vähän jälkeen viiden lauantaiaamuna.

Hyvä reissu oli ja mitään en kadu (paitsi sitä frozen yogurtia) ja uusiksi voisin ottaa, tosin vähän saattaisin matkustusmuotoa miettiä uudelleen. Kiitos Tilda, Ada ja Amsterdam :-)

Sateinen keskiviikko

Keskiviikko on yleisesti Ranskassa au pairin painajaispäivä sillä lapset ovat silloin koko päivän kotona (koulua on yleensä vain puolikas päivä ja joissain yksityiskouluissa, kuten mun lasten, ovat keskiviikot kokonaan vapaita) ja vähempikin käy hermoille kun on kaksi nahistelevaa lasta vahdittavana koko päivän joille pitäisi keksiä tekemistä. Tänään oli kuitenkin toinen juttu enkä vieläkään koe olevani yliväsynyt ja valmis kaatumaan sänkyyn samantien illallisen jälkeen.

Mulle on annettu ohjeeksi, että lapset saavat pelata Nintendo DS:llä 45 minuuttia päivässä ja katsoa telkkaria noin tunnin verran. Ja nehän ovat tietenkin ainoita asioita joita he haluavat tehdä ja mikään muu ei kelpaa.

Keskiviikkoisin lapsilla on tennis aamupäivällä, jossa eivät he kuitenkaan ole käyneet reilu kuukauteen, sillä tässä oli parin viikon lomat välissä, ja koska Ranskassa ei urheilua voi harrastaa jos on pieninkin mahdollisuus siihen, että sataa. Siis mitä? En ole uskaltanut kysyä, että miten se sade urheilua nyt niin paljon haittaa että ei maksettuun harrastukseen voi mennä. No ei tietenkään varmaan joka perheessä mutta tässä mun ja muutamassa muussa, joista olen kuullut.

Tänään tosissaan jopa satoi vettä aamupäivällä, joten emme tietenkään menneet tennikseen vaan olimme kotona. Yllätyksekseni kello kymmeneltä kun lapset olivat jo ylittäneet telkkariaikansa suostuivat sulkemaan töllöttimen suhteellisen ripeästi ja tulivat auttamaan mua valmistelemaan papuja lounaalle. Suuremmitta sanomisitta tyttö alkoi tekemään myös kotitehtäviään ja jopa keskittyikin hienosti. Olin ihan ällikällä lyöty.

Kun läksyjen jälkeen oli jo DS aikakin käytetty, yritettiin etsiä origamipapereita jostain laatikon uumenista, jotta olisimme päässeet harjoittelemaan niiden vääntämistä tytön syntymäpäivälahjaksi saadun kirjan mukaan. Papereita ei löytynyt mutta Monopoli kyllä, jolla saatiin hyvät pelit käyntiin koko loppupäiväksi. Peli on vielä kesken, mutta aika pahalta näyttää mun kannalta...

Välipalaksi leivottiin vielä yhdessä vohveleita muksujen kanssa ja vieläkin he käyttäytyivät hyvin ja tottelivat melkein heti. Olin ihan varma että nyt on maailmanloppu lähellä. Päivän ensimmäiset itkut väännettiin vasta viiden jälkeen kun oli aika lähteä kävelemään lasten toiseen harrastukseen vajaan kilometrin päähän kotoa. Huokaisin helpotuksesta, ei tämä maailma vielä tähän lopu.

Kävelymatkalla sitten tapeltiinkin jo totuttuun tapaan jottei päivä olisi liian täydellinen ollut. Jos oikein laskin, niin kolmet itkut tänäänkin, jonkunlainen ennätys sen on pakko olla, yleensä sitä tuherretaan vähintään viitisen kertaa päivässä. Ei sille aina tarvitse olla edes mitään kunnon syytä, riittää että veli vähän tökkäisee tai äiti on vessassa eikä tule heti halimaan, kyllä siinä on aihetta ihan riittävästi. Pitäisi alkaa kirjoittaa ylös hauskimmat syyt ja tehdä niistä ihan oma postaus, niin huvittavia ovat välillä.

Illan viimeisiä hommia oli vielä lasten suihkuunmeno ja sieltä poissaaminen. Poika hoitaa hommat yleensä tosi itsenäisesti ja harvemmin tarvitsee montaa kertaa pyytää menemään suihkuun, mutta tuo tyttö onkin sitten ihan oma juttunsa. Mikä ensin siinä suihkuun menemisessä on niin vaikeata kun sieltä ei sitten kuitenkaan suostuta tulemaan pois? Muutaman kerran oon tehnyt vaan ilkeästi niin, että oon kääntänyt vesihanan kylmälle ja kyllä sieltä sitten on aika reippaasti poistuttu...

Tänään satoi jopa jotain lumiräntää, vaikkei se kuvassa näykkään

Huomenna viimeinen päivä ennenkuin koittaa viikonloppu, sillä perjantaina on jonkinsortin vapaapäivä Ranskassa ja vanhemmillakin on vapaata. Ja ylihuomenna äiti ja iskä tulee tänne! Saan olla taas hetken äitin iso tyttö ja isin pikku vauva t. Tuuli 5v :-)

Amsterdam osa 1

Kaipa se on aika tämäkin teksti vääntää ennenkuin unohtuu kokonaan. Reissumme Amsterdamiin oli äärimmäisen ruoantäytteinen ja käveltyjä kilometrejäkin saatiin mittariin aika reippaanoloisesti. Matkustustunteja kertyi yhteensä 32 eli ihan kiitettävästi ja se tuntui myös takamuksessa. Reissussa oltiin yhteensä viisi yötä, joista kaksi vietettiin bussissa välillä Lyon-Pariisi ja Pariisi-Lyon. Matkustamisen tuskasta huolimatta reissu oli äärimmäisen onnistunut. Kaupunkina Amsterdam oli todella kaunis ja paikalliset todella ystävällisiä aina neuvoa kysyttäessä.

Ensimmäisenä päivänä saavuttiin perille noin kolmen aikaan ja pienen sompailun jälkeen löyettiin ratikka jolla päästiin sitten lähelle hostellia. Ehkä olisi ollut ollut hieman järkevämpää tutkailla missä hostelli oikeasti sijaitsee, mihin bussi meidät jättää ja kuinka pitkä välimatka on vähän aiemmin kuin puoli tuntia ennen arvioitua saapumisaikaa, mutta selvisivät ne asiat näinkin eli ei valittamista. Hostellille selvittyämme jätettiin kamppeet huoneeseen ja pienen virkistäytymisen jälkeen lähdettiin etsiskelemään ruokapaikkaa, sillä nälkä oli huutava. Aika läheltä löydettiin italialainen ravintola, jossa syötiin pizzat ja jatkettiin matkaa.

Ensimmäinen ilta kruunattiin vielä herkkuvohveleilla joissa oli mansikoita ja nutellaa
ja näin ruokaähky oli taattu!

Seuraava kohde oli Foodhallen, joka oli nimensä mukan halli, josta sai ruokaa. Siellä oli pieniä katuravintoloiden tyyppisiä ruokapaikkoja, mutta koska olimme juuri syöneet, käveltiin vain hallin läpi ja suunnattiin kohti Anne Frankin taloa. Jono museoksi muutettuun taloon oli todella pitkä, ja sisäänpääsyä taisimme odottaa reilu tunnin kylmässä Amsterdamin illassa. En ennalta ihan hirveästi Anne Frankista tiennyt, joten pienet googlettelut olivat paikallaan jonossa odotellessa. Museo oli hyvin järjestetty, ja vaikka mielestämme hieman liian monta ihmistä päästettiin kerralla sisään, kaikki infotaulut ja videot ehti hyvin katselemaan. Oli sen vajaan 10 euron arvoinen, uskallan sanoa. Museosta lähdimme pikkuhiljaa kävelemään hostellille päin, sillä pitkä matka alkoi jo hieman painaa.

Toisen päivän aloitimme ihanalla aamupalalla hostellilla, joka kaiken lisäksi vielä kuului hintaan. Tarjolla oli mm. tuoretta leipää, juustoa, margariinia ja kinkkua sen päälle (!!) sekä kunnon suodatinkahvia. Mukavaa vaihtelua ainaiselle ranskalaisten sokerihötölle. Ensimmäinen kokonainen päivä päätettiin pitää kulttuuripäivänä ja Amsterdamissa oli monia mielenkiintoisia museoita, joissa olisi ollut mukava käydä, mutta ne olivat ihan älyttömän kalliita! Päätettiin sitten, että käydään ainoastaan yhdessä museossa, Rijksmuseumissa, jonne sisäänpääsy maksoi 17,50 euroa. En osaa ihan sanoa oliko ihan koko hinnan väärti, vaikka paljon tavaraa siellä olikin. Museo oli valtava, eikä ihan kunnolla jaksettu kaikkia näyttelyesineitä koluta läpi. Reilu kahden tunnin haahuilun jälkeen päätimme suunnata lounaalle.

Rijksmuseumin äärimmäisen iso ja hieno kirjasto

Loput reissusta laitan toiseen postaukseen, ettei tämä ihan kilometrin mittaiseksi pääse venähtämään, pysykää kuulolla!

Koti-ikävä

Mulle koti merkitsee paikkaa, jossa saa olla juuri sellainen kuin haluaa. Paikkaa, jonne palaaminen tuntuu useimmiten ihanalta. Paikka, jossa saa tehdä (melkein) mitä haluaa. Jos haluan aamupalaksi tehdä pannareita, mä voin tehdä niitä, eikä tarvitse miettiä, mitä muut ajattelevat. Ei juuri tarvitse miettiä, mitä rytkyjä on (tai ei ole) päällä, jos menen vaikka pesemään hampaat. Kun en ole yksin kotona, mun ei tarvitse kuumeisesti pohtia miten päin olla, voinko olla vaan mun omassa huoneessa vai pitääkö mun mennä muiden luokse, ovi auki vai kiinni. Koti on sellainen, jossa voi rentoutua, unohtaa hetkeksi kaikki maailman murheet ja seistä vaikka päällään, jos siltä tuntuu. 

Ranskan kielessä ei oikeastaan ole edes sanaa koti. Ranskalaiset käyttävät sanaa talo myös kodista, mikä ainakin mun korvaan kuulostaa tosi oudolta. Eihän sen niin kuulu olla. Koti ja talo ovat kaksi täysin eri asiaa. Talo voi olla koti, mutta ei kaikki talot ole koteja. Miten voi erottaa, mistä talosta silloin puhutaan? Vähemmästäkin menee sekaisin.

Tää on nyt vähän tämmönen juttu. Voisi sanoa, että mulla on koti-ikävä. Ei sillä, että mä täältä olisin mihinkään lähdössä tai vollottaisin silmät päästäni joka ilta, mutta kyllä mä kaipaan kotiin. Omalle sohvalle, oman poikaystävän kainaloon ja omien koirien viekkuun. Sitä, että menen jääkaapille ja siellä on raejuustoa, rasvatonta maitoa ja tavallista leikkelettä ja juustoa leivälle. Leipäkaapissa on kunnon ruisleipää ja rieskaa. Kaupasta ei tarvitse hulluna etsiä sitä mitä haluaa, vaan tietää onko sitä edes olemassa kyseisessä kaupassa ja missä siellä. Ihan arkisia juttuja mulla on ikävä.

Kaikki sopeutuvat ja tuntevat omalla tavallaan, mutta musta tuntuu, että muilla, ei tietenkään kaikilla, on ollut helpompaa saada elämästä kiinni täällä. Jotenkin ajattelen, että tämä on mun juttu ja tän aion viedä kunnialla loppuun asti, mutta samalla odotan vähän kevättä ja paluuta kotiin, vaikka enhän mä tiedä mitä sielläkään tapahtuu. Pääsenkö kouluun, ja jos, niin mihin, saanko edes töitä vai mitä. 

Mulla on siis asiat hyvin täällä, ei valittamista, arki rullaa ja viikonloppuisin tehdään melkein aina jotain erikoista ja kivaa. Mutta aina välillä iskee sellainen hassu olo, kun voin melkein kuvitella olevani hetken kotona ja näen silmieni edessä, miltä siellä näyttää. Täällä tuntuu siltä, että pyörin muiden nurkissa ja koko ajan olen vähän varpaillani, etten vahingossakaan tee mitään väärin.

Toivotaan, että tämä olo vähän lieventyisi reilu viikon päästä, kun pääsen näyttämään äitille ja iskälle mun nykyistä kotikaupunkia. Eikä enää pitkä aika olekaan, että pääsen parin viikon lomalle Suomeen, sinne oikeaan omaan kotiin jouluksi. Joululaulut soivat jo, en malta odottaa :-)

Luulen kuitenkin, että mun fiilikset muuttuvat vielä, täällä uudessa perheessä oon ollut reilu kuukauden verran, ehkä tästä vielä koti tulee. Nyt tämä paikka tuntuu jotain siltä väliltä, ei kotikodilta, mutta kyllä tänne on kiva palata reissuilta.