Hyvästi aupairius!

Mun aupairpesti alkaa olla viimeistä silausta vailla valmis. Päätin aikaistaa mun lähtöä kolmella viikolla ja oon nyt täysin vakuuttunut siitä, että se oli oikea päätös. Ei sillä, että olisin lähtenyt tänne pelkästään lomailemaan, mutta nää viimeiset viikot ovat vaan tuntuneet päivä kerrallaan kituuttamiselta, että oli suuri helpotus saada vähän kevennystä tänne loppuun. Huomenna on siis mun viimeinen työpäivä, jonka jälkeen lomailen vielä pari viikkoa ja sitten 5.3 suuntaan vihdoin kotiin.

Suoraan sanottuna en jaksa enää päivääkään olla au pair. En tiedä, johtuuko se musta vai tästä perheestä vai molemmista, mutta tuntuu, ettei mun pää kestä tätä muiden nurkissa pyörimistä. En oikein missään vaiheessa ole tuntenut olevani kotona täällä. Osittain voi johtua myös siitä, että perheen äiti on ollut työttömänä marraskuusta asti eli kotona mun kanssa joka päivä koko päivän enkä ole oikein missään vaiheessa saanut olla yksin omassa rauhassa täällä. Myös se käy hermoille, kun tuntuu, että taloudessa asuu mun lisäksi pelkästään neljä lasta, ja muiden jälkiä saa olla koko ajan siivoilemassa vaikka itse en jätä muita kuin puhtaita tiskejä jälkeeni. Pahinta tietenkin on ollut se, vaikka osasinkin tätä vähän odottaa, että asuu työpaikalla eikä siitä pääse millään eroon.

Suurin ongelma tässä on myös ollut se, että äidin ollessa työttömänä, mua ei oikeasti tarvita täällä mihinkään ja koko ajan on ollut kovin turha olo. Ja tietenkin lapset ovat aina oman äidin perään eikä mua oikein kuunnella eikä mun määräämiset kiinnosta. Ei perheellä ollut siis kovinkaan paljon vastaansanomista, kun kysyin, voisinko lähteä muutamaa viikkoa sovittua ajankohtaa aiemmin.

Huomisen jälkeen siis mulla alkaa viimeinen loma ja maanantaina suunnataankin hostserkku-Hannan kanssa Barcelonaan ja sieltä kotiuduttuamme mun rakas Teemu tulee käymään! Pääsen vielä viimeisen kerran näyttämään ja kiertelemään mun kotikulmia täällä ennen paluuta Suomeen.

Ps. Täällä on ihan kevät jo, tänään istuskeltiin joenrannalla auringossa ja oli pakko ottaa jopa takki pois lämpötilan kivutessa yli 16 asteen😍

Elossa ollaan!

Taas on venähtänyt ihan luvattoman pitkä aika viime postauksesta. Ihan alkaa hävettää, mutta en nyt toisaalta jaksa kamalasti stressiäkään tästä ottaa. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä reilu kuukaudessa. Kävin kotona parin viikon lomalla jouluna ja takasin palasin reilu viikko sitten eli toinen päivä tammikuuta. Ennen lomaa olivat Lyonin kuuluisat Fête des Lumières valojuhlat, joissa oli upeita valoesityksiä ja ihan liikaa ihmisiä mulle näin suomalaisena.

Otin muutama viikko ennen joulua tavoitteeksi lukea ennen lopullista kotiinlähtöä
kaikki Harry Potterit englanniksi kun mun hostperheeltä sattuvat ne kaikki löytymään

Mun ehdottomasti lemppariesitys Fête des Lumièreillä oli tämä Lyon vanhan
kaupungin St Jeanin katetdraaliin tehty, jossa ei vähän ajan katsomisen jäkeen enää
tiennyt mikä oli oikeaa kirkonseinää ja mikä siihen heijastettua valoa

Ennen lähtöä vielä viimeisenä iltana sain maistiaisia ranskalaisesta jouluruoasta
ja ensimmäisen kerran elämässäni maistoin myös etanoita! En ala haukkumaan, mutta
eihän mikään kinkkua ja suomalaisia joululaatikoita voita...

Tätä fiilistä ei voi sanoin kuvailla kun pitkän
ajan päästä pääsee vihdoin kotiin!

Loma kotona oli lähes kaikkea, mitä olin odottanutkin. Heti kotisohvalle lösähdettyäni koko aika Ranskassa tuntui kuin unelta, ihan kun en olisi mihinkään ikinä lähtenytkään. Oli ihanaa nähdä taas oma perhe (myös teitä velikullat 💖), kaverit ja tietenkin tärkeimpinä rakas Teemu ja omat koirulit! Pääsin pitkästä aikaa ajamaan autolla ja pyörimään vanhoissa tutuissa paikoissa. Joulu oli ihana niinkuin aina, vaikka jotenkin jäi tuntumaan, että sitä omaa joulufiilistä ei ollut ihan niin paljon kuin yleensä, voi johtua siitä etten päässyt touhuilemaan niitä mun omia joulujuttuja marraskuusta asti kotona. Ruokia ja suklaata tuli kuitenkin syötyä ihan kiitettävästi ja matkalaukunkin vielä täytin kaikella mahdollisella suomalaisella syötävällä. Loma olisi kyllä voinut kestää pidempäänkin, tai vähän oli sellainen olo että olisi voinut jäädä nyt suoraan kotiinkin eikä olisi enää takaisin tarvinnut tulla. Mutta mulla on vielä hommaa ja nähtävää täällä, kyllä reilut kaksi kuukautta vielä jaksaa, varsinkin kun nyt on varmaa, että Teemu tulee tänne viikoksi kuukautta ennen kuin mun kotiinpaluu koittaa! 

Näille  karvaturreille oli taas rankkaa jättää heipat :'(

Paluu takaisin Ranskaan ei mennytkään ihan sitten helpoimman kautta. Teemu tiputti mut lentokentälle hyvissä ajoin paria tuntia ennen lennon alkuperäistä lähtöaikaa. Tein check-inin kentän aulassa automaatilla, jolta sain kuitenkin vain yhden lentolipun välille Helsinki-Pariisi, mutta en välille Pariisi-Lyon. Tällainen lievä panikoija kun olen luonnostani, nousi muutama tuskanhikipisara otsalle mutta ongelma selvisi kuitenkin muutamalta työntekijältä kysymällä ja lopulta sain lipun toisellekin lennolle. Turvatarkastuksesta läpi päästyäni etsin portin, jolta mun lennon oli tarkoitus lähteä. Huomasin lentoni olevan arviolta puoli tuntia myöhässä ja mulla oli alunperinkin vain tunnin vaihtoaika Pariisissa. Tässä vaiheessa sisäinen panikoijani alkoi jo itkeä. Ulkoisesti pysyin vielä suht tyynenä mutta pieniä paniikkiviestejä taisin laittaa. Kun arvioitu lähtöaika muuttui tunnin myöhemmäksi, alkoi jo pientä tärinää ilmetä, mutta onnekseni huomasin, etten ollut ainut matkalla Lyoniin joten salakuuntelin muiden keskustelua virkailijan kanssa ja kuulin hänen selvittävän meille muuta vaihtoehtoa. Kone Pariisiin oli kaiken lisäksi vielä ylibuukattu, mutta virkailija sai meille hommattua paikat Lontoon kautta Lyoniin. Mulle lyötiin siis käteen lippu Lontooseen Pariisin sijaan ja lähdin suunnistamaan kohti uutta porttia. 

Lontoon koneeseen päästyäni päätin ottaa pienet unet ja jonkun ajan päästä herättyäni huomasin, ettemme vieläkään olleet liikkeellä vaikka olisi pitänyt olla jo matkalla. Lopulta kone lähti myöhässä muistaakseni vähän vajaan tunnin joka johti siis pieneen reippailuun Lontoon päässä, sillä vaihtoaikaa oli n. 5 minuuttia siitä, kun olin päässyt koneesta ulos. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ehdin koneeseen ja lopulta olin noin kaksi tuntia myöhemmin Lyonissa alkuperäisestä aikataulusta. Suomi ei vaan millään halunnut päästää musta irti :-)

Katsellaan vähän kuinka innoissani jaksan tänne kirjoitella, mutta ensi viikon viikonloppuna suunnataan suomiporukalla ja meksikolaisvahvistuksella Pariisiin eli viimeistään siitä sitten juttua!

Löpinää lomasta

Pahoittelut pienestä postaustauosta, mutta näin lomalaisena on ollut niin hirveä kiire löhöillä ja hengailla kavereiden kanssa, että blogi on painunut vähän unholaan. Ja Amsterdamissakin on tullut käytyä tässä välissä, mutta siitä juttua myöhemmin kunhan saan aikaiseksi.

Kelataanpa vähän mitä kaikkea lomalla on ehtinyt tapahtua. Ensimmäisenä kokonaisena lomapäivänä käytiin Aneten kanssa tutustumassa Île Barbeen, joka on pieni saari Saône-joessa Lyonin pohjoispuolella. Saarella on vanha luostari, joka on Wikipedian mukaan alunperin perustettu 500-luvulla eli suhteellisen vanha pytinki kyseessä. Luostari tosin ei ole enää toiminnassa ja oli aika rappeutuneen näköinen eikä saarella juuri mitään muuta ollutkaan, asukasluku on ehkä 10 ihmisen luokkaa. Hetken ihmeteltyämme jatkoimme siis matkaa joen toisella puolella olevaan kylään, joka oli tosi söpö. Alue kuuluu siis vielä Lyonin kaupunkiin, mutta tunnelma siellä oli ihan erilainen, ihan kuin olisi ollut jossain pienessä kylässä Ranskan maaseudulla. Turisteilun jälkeen suunnattiin Aneten kanssa meille myöhäiselle lounaalle ja päiväunille sohvalle muiden au pairien valittaessa töitä kun lapset ovat lomalla ja he joutuvat vahtimaan muksuja koko päivän...

Lauantaina mut suostuteltiin lähtemään kissakahvilaan. Päivän lopputulos: en vieläkään tykkää kissoista. Onhan ne ihan söpöjä, mutta kissojen vika on se, etteivät ne ole koiria. Hyvää ruokaa kahvilasta ainakin sai ja marenki-sitruunapiirakkaöverien jälkeen suunnattiin meille katselemaan leffoja ja viettämään tyttöjeniltaa.

Sunnuntaina lähdettiin heti aamusta retkelle Beaujolais'n viinintuotantoalueelle. Retki oli Lyon International -yhdistyksen (?) järjestämä ja mukana oli kaksi bussilastillista porukkaa, suurimmaksi osaksi yliopistovaihtareita eli meininki oli äärimmäisen kansainvälistä. Ei sillä, että me suomalaiset oltaisiin kellekkään muulle juuri puhuttu kuin keskenämme...

Syksy se on saapunut Ranskaankin kuten väriloistosta voi päätellä

Maanantai oli ihan superlämmin täällä. Istuin sohvalla ja tavoilleni uskollisena en ollut poistunut sisätiloista siihen mennessä kun hostisä tuli kotiin lounaalle. Katselin ulos ikkunasta ja ajattelin, että onpa syksyisen näköistä, tarvitseekohan jo talvitakkia, jos ulos menee. Hostisä tuli kotiin shortseissa ja t-paidassa ja kertoi ulkona olevan 25 astetta lämmintä. Hetken tuijotettuani hämmentyneenä päätin että kaipa sitä täytyy mennä nauttimaan Suomen kesäsäästä ja hikihän siinä hommassa tuli! Onneksi nyt ollaan päästy takaisin mukavaan reilu kymmeneen asteeseen ettei tarvitse lyhytlahkeisia housuja kaivaa kaapinpohjilta.

Juu eipä ollut ilmoissa valittelemista

Sitten vähän katsausta tulevaan eli parin viikon päähän, jolloin mun äiti ja isi tulevat kylään! Pitää suunnitella hyvin mitä kaikkea voinkaan näyttää mun lempikaupungista! Lisäksi eilen ostin lentoliput kotiin jouluksi, johon on enää alle kaksi kuukautta :-)

Loma!

Iltapäivällä lykkäsin lapsoset isovanhempien riesaksi ja mulla alkoi kahden viikon loma! Aloitin käymällä luistelemassa Aneten ja muutamien kansainvälisten toverien kanssa, ja mahtuipa mukaan yksi kolumbialainenkin, joka ei ollut luistellut elämässään kertaakaan ennen tätä päivää. Lomalla aion ainakin käydä Amsterdamissa ja viiniretkellä, pitää vähän jotain tyttöjenillantynkää suomiporukalla ja mahdollisesti tuijotella vähän Netflixiäkin (lue: katsoa päivän aikana vähintään kaksi kautta jotain sarjaa putkeen).

Yli kuukausi Ranskassa ja nyt vasta söin ensimmäiset macaronit!

Viime viikonloppuna käytiin perjantaina elokuvissa katsomassa Tim Burtonin uusin elokuva eriskummallisista lapsista. Englanniksi onneksi, vaikka ranskankielinen versiokin oli tarjolla. Elokuva oli ihan ok, mutta parempiinkin olen kyllä törmännyt. Sen olen täällä huomannut, että mulla ei ole enää minkäänlaisia ongelmia englannin kielen kanssa, tietenkin sönkötän silloin tällöin, mutta ymmärtämisen ja ymmärretyksi tuleminen sujuu. Ei ehkä ihan sitä, mitä tulin täältä hakemaan, tarkoitushan oli oppia ranskaa... Vähän harmittaa, että nykyisessä perheessäni puhun lapsien kanssa englantia, mutta kun etsin perhettä silloisessa tilanteessani, koin ettei kieli ollut se asia, jossa kannattaisi alkaa nirsoilemaan. Aloitin puhua englantia vanhemmille, niin vaihtaminen tuntuu nyt kovin vaikealta. Mutta loman jälkeen aion tehdä asiaan muutoksen ja mennä kielikouluun! Tosin näillä näkymin vain kuukaudeksi, koska se lysti on niin tyyristä, että ei au pairin palkalla sitä kovin pitkään kustanneta. Vaikka shoppailua voisin ehkä yrittää vähän vähentää ja sillä säästää rahaa, mutta eihän se ole kivaa... Tarkoittaako se kun hakee lapsia koulusta ostoskassi kädessä ja hostlapsi kysyy "can you stop buying things?", että pitäisi rajoittaa? Ei kai.

Sushiravintola oli hauska kokemus, lautaset pyörivät liukuhihnalla ja siitä sai napata mitä halusi ja lopuksi maksettiin lautasten määrän ja värin mukaan kassalle

 Lauantaina kävin elämäni ensimmäisen kerran sushilla. En oikein ihastunut mutta ei se pahaakaan ollut. Jos pitää valita niin mielummin menen pizzalle.... :-) Sunnuntaina harrastettiin kulttuuria ja käytiin Musée des Confluencesissa. Museo oli äärimmäisen ufonnäköinen talo ihan lähellä kohtaa, jossa Lyonin läpi kulkevat joet Rhône ja Saône yhdistyvät. Museossa oli monenlaista näyttelyä, tanssista ja kengistä evoluutioon ja kuolemanjälkeiseen elämään. Siellä asusti jopa, nyt tosin enää vain luurankona, valtava mammutti, joka oli löydetty 1800-luvulla vain muutaman kilometrin päästä sen nykyisestä sijainnista, eli ihan täältä Lyonista! Melkein voin kuvitella täällä mammutteja nykyäänkin.

Pitipä sitä muutama turistikuvakin ottaa. Taustalla museo, joka mielestäni ainakin muistuttaa avaruusalusta... Sen vielä sanon, että oon niin onnellinen näistä tyttösistä, joiden kanssa saan täällä viettää aikaa, gros câlin!

Tästä kuvasta kerrottakoon, että harrastin samaa myös pienempänä, eli
kiipeilin paikkoihin, joista alastulo olikin hieman vaikeampaa...