Hyvästi aupairius!

Mun aupairpesti alkaa olla viimeistä silausta vailla valmis. Päätin aikaistaa mun lähtöä kolmella viikolla ja oon nyt täysin vakuuttunut siitä, että se oli oikea päätös. Ei sillä, että olisin lähtenyt tänne pelkästään lomailemaan, mutta nää viimeiset viikot ovat vaan tuntuneet päivä kerrallaan kituuttamiselta, että oli suuri helpotus saada vähän kevennystä tänne loppuun. Huomenna on siis mun viimeinen työpäivä, jonka jälkeen lomailen vielä pari viikkoa ja sitten 5.3 suuntaan vihdoin kotiin.

Suoraan sanottuna en jaksa enää päivääkään olla au pair. En tiedä, johtuuko se musta vai tästä perheestä vai molemmista, mutta tuntuu, ettei mun pää kestä tätä muiden nurkissa pyörimistä. En oikein missään vaiheessa ole tuntenut olevani kotona täällä. Osittain voi johtua myös siitä, että perheen äiti on ollut työttömänä marraskuusta asti eli kotona mun kanssa joka päivä koko päivän enkä ole oikein missään vaiheessa saanut olla yksin omassa rauhassa täällä. Myös se käy hermoille, kun tuntuu, että taloudessa asuu mun lisäksi pelkästään neljä lasta, ja muiden jälkiä saa olla koko ajan siivoilemassa vaikka itse en jätä muita kuin puhtaita tiskejä jälkeeni. Pahinta tietenkin on ollut se, vaikka osasinkin tätä vähän odottaa, että asuu työpaikalla eikä siitä pääse millään eroon.

Suurin ongelma tässä on myös ollut se, että äidin ollessa työttömänä, mua ei oikeasti tarvita täällä mihinkään ja koko ajan on ollut kovin turha olo. Ja tietenkin lapset ovat aina oman äidin perään eikä mua oikein kuunnella eikä mun määräämiset kiinnosta. Ei perheellä ollut siis kovinkaan paljon vastaansanomista, kun kysyin, voisinko lähteä muutamaa viikkoa sovittua ajankohtaa aiemmin.

Huomisen jälkeen siis mulla alkaa viimeinen loma ja maanantaina suunnataankin hostserkku-Hannan kanssa Barcelonaan ja sieltä kotiuduttuamme mun rakas Teemu tulee käymään! Pääsen vielä viimeisen kerran näyttämään ja kiertelemään mun kotikulmia täällä ennen paluuta Suomeen.

Ps. Täällä on ihan kevät jo, tänään istuskeltiin joenrannalla auringossa ja oli pakko ottaa jopa takki pois lämpötilan kivutessa yli 16 asteen😍

Se on moro!

No hommat ei ehkä mennyt ihan niinkuin Strömsössä ja tässä perheessä jatkan vielä reilu viikon verran mutta sen jälkeen se on heippojen aika. Oon siis päättänyt lähteä tästä perheestä ja oon helpottunut, mutta samalla jännittää ja vähän pelottaakin että mitäs nyt. Mulla on viikko aikaa metsästää uusi perhe tai sitten on kovat ajat edessä.

En nyt ala tähän avaamaan ihan kaikkea mitä tässä taustalla oli, niitä saa kysyä kyllä jos kiinnostaa, mutta lyhyesti homma meni niin että tämän perheen ja mun odotukset eivät ihan kohdanneet. Mun oli vaikea sopeutua heidän tapoihinsa eivätkä he oikeastaan antaneet mulle aikaa edes yrittää ennenkuin ensimmäisen kerran jo asiasta huomauttivat. Lisäksi työajat eivät menneet ihan niinkuin oli sovittu ja vapaapäiviä ei juuri viikonlopulle osunut, jolloin olisi juuri ollut mahdollisuus lähteä vähän kauemmas kavereita tapaamaan.

Toinen juttu mikä ensin mietitytti, sitten häiritsi ja lopulta alkoi kaivelemaan niin paljon että jo yksissään olisi riittänyt mun syyksi lähteä eli se, että täällä mulla ei ole yhden yhtä kaveria. Tuntuu, että oon vankina täällä kylässä, jossa ei ole mitään tekemistä ja satunnaisesti kun mulla olisi auto käytössä, ei mulla ole mitään paikkaa mihin sillä mennä, eikä houkuta yksinkään mennä mihinkään lähikylien kahviloihin istuskelemaan. Au paireja tässä kylässä on mun lisäksi yksi, ihan mukava saksalainen tyttö, jonka oon nähnyt kerran, mutta hänkin lähtee jo lokakuun alussa kotiin. Eli jos joku tätä lukee ja au pairiksi aikoo, kannattaa ihan oikeasti miettiä sitä sijaintia mihin lähtee ja kestääkö sen, jos viikonloput (jolloin melkein ihan kaikki muut au pairit ovat vapaalla) eivät ole vapaita. Jos autoa ei ole käytössä, vapaapäivät on arkena ja asuu pikkukylässä, jossa ei juuri muuta samanikäistä seuraa ole, aika käy pitkäksi ja nopeasti.

Eipä mulla muuta tällä kertaa, laittelen myöhemmin tilannepäivitystä siitä, miten uuden perheen etsiminen luonnistuu.

Äiti mä meen nyt!

Saako nää pakata mukaan?

Nyt se vihdoin tapahtuu. Läksiäiset on pidetty, laukut, ainakin melkein, pakattu ja heipat sanottu (jos oon unohtanut sanoa jollekin joka tätä lukee, niin sori ja heippa!). Huomenna tähän aikaan mä olen Ranskassa. Huomenna pääsen laittamaan mun kaikki ranskankieliset aivosolut testiin, sittenpähän selviää, onko koko kesän Duolingon pelaamisesta (ja ehkä myös niistä kahdeksasta vuodesta, joina oon ranskaa koulussa opetellut) ollut hyötyä ja oonko vahingossa sattunut oppimaankin jotain. Tuntuu ihan uskomattomalta. Tuntuu että aika on toisaalta mennyt iha sairaan nopeasti, samalla tuntuu, että oon odottanut ikuisuuden että tämä hetki koittaa. On vähän sellainen olo etten oo ihan sisäistänyt tätä että oon tosissaan lähdössä pois kotoa moneksi kuukaudeksi.

Kuva läksiäisistä lauantailta :)

Jännittää. Jännittää niin paljon etten tiedä miten päin olla. Toivottavasti en ala sekoilla siellä lentokentällä niin pahasti etten pääse perille. Vaihdan lentoa Tukholmassa, että jos jotain sattuu, voin vaikka selvittää ongelmat sitten sujuvalla ruotsin kielellä :-) Eipä mulla muuta, toivottakaa onnea, seuraavan kerran (toivottavasti) kirjoittelen sitten Ranskanmaalta. Seikkailu alkakoon!

Minä ja matkalaukut ollaan valmiita lähtöön!