Ensimmäinen viikko takana

Kuten otsikkokin kertoo oon siis ollut nyt viikon verran Ranskassa. Vaikka työ itsessään ei ole kovinkaan vaativaa tai vaikeaa, on viikko ollut rankka varsinkin henkisesti. Kun kaikki on uutta ja vieraalla kielellä, se vie hurjasti voimia. Mulla se on viimepäivinä ilmeisesti purkaantunut ärsytyksenä; lapset ärsyttää, ranskan kieli ärsyttää, yksinolo ärsyttää, bonjourit ja poskipusut, joita ei muuten täällä säästellä, ei sitten ollenkaan, ärsyttää jopa se, että ovet aukeavat väärään suuntaan ärsyttää, näin muutamia listatakseni. Nyt joku luulee, että mulla on ihan kamalaa täällä kun valitan koko ajan, ei se niin ole :D

Lauantaina oltiin hostäidin veljen 30v synttärijuhlissa. Katsoin jo kauhistuneena, kun tarjolla oli vain vähän sipsiä, karkkia, kirsikkatomaatteja ja oliiveja että tässäkö on koko illallinen, edellisen kerran oltiin syöty lounas noin kuusi tuntia aiemmin ja se oli pieni pala leipää kinkulla ja vähän salaattia. Voitte vain kuvitella kuinka nälkäinen olin. Pari tuntia myöhemmin tuotiin pöytään (onneksi, koska olin jo imuroinut kaikki tomaatit ja oliivit nälkääni) erilaisia leikkeleitä, patonkia ja kaupasta ostettuja valmissalaatteja. Ilta jatkui vielä (liian :-)) pitkään, vaikka olin valmis lähtemään kotiin jo ennen juhlien alkua. Hassua, miten mua yli 10 vuotta nuoremmat jaksaa bailata pidempään kuin mä, ikäkö se alkaa jo painaa?

Sunnuntaina, eli eilen, oltiin suomityttöjen kanssa Annecyssä päiväreissulla ja oli ihanaa! Meitä oli yhteensä kuusi, joista vain yhden tytön tunsin entuudestaan, mutta tultiin hyvin juttuun ja oli ihanan rentouttavaa päästä uusiin maisemiin hetkeksi ja jakaa omia ajatuksia au pairina olosta ja Ranskassa asumisesta. Kotiin palattua ei lapset tai mikään muukaan ärsyttänyt enää kun pääsi päiväksi ottamaan vähän etäisyyttä.

Annecy oli ihan älyttömän kaunis kaupunki, järvi Lac d'Annecy upea ja ilmat hellivät. Lämpöasteita oli yli 25 ja aurinko paistoi. Lauantai-iltana ehdin intoilla vielä voivani viedä kaikki rahani Sephoraan, jollainen löytyy siis Annecystä, mutta Tilda tiputti mut takaisin maanpinnalle huomauttaen, että kaupat ovat kiinni sunnuntaina (miksi?!?!?!?!?). Käytiin ostamassa patongit ja syötiin niitä järvenrannalla ja vuokrattiin polkuvene ja mentiin pyörimään myös järveen.  Käppäiltiin pitkin kaupunkia ihailemassa ja ostettiinpa ihan sairaan hyvät jäätelötkin. Kokonaisuudessaan äärimmäisen onnistunut päivä :-)

En jaksanut kantaa kameraa mukana, joten joudutte nyt sietämään kännykällä napsittuja kuvia, sori!

Mun uusi koti

Kyllä, nuo valkoiset huiput ovat niitä Mont Blancin nyppylöitä

Tältä näyttävät mut uudet kotimaisemat! Talot on suurimmaksi osaksi tosi söpöjä puumökkejä ja sellaisessa mäkin asun. Lisäksi tällaiselle Etelä-Suomessa asuvalle nää vuoret on vaan niin upeita ettei voi todeksi uskoa. Kävelen täällä silmät suurina ja tuijottelen noita vuoria ja paikalliset sanoo vaan että ei niissä ole mitään ihmeellistä, siinä ne on aina olleet. Mutta... Vähän harmittaa kun kuviin ei saa sitä fiilistä ja tunnelmaa, mikä noista vuorista tulee. Ne on niin valtavia.

Perhe on ainakin näiden kolmen ensimmäisen päivän jälkeen tosi kiva. Vanhemmat on ymmärtäväisiä mun ymmärtämättömyyden suhteen ja selittää moneen kertaan kunnes tajuan ja lapsetkin jaksaa toistaa. Aina en silti jaksa kysyä viittä kertaa mitä enkä siltikään ymmärrä vaan sanon vaa oui oui ja toivon etten tee hirveen väärin... ei ehkä paras mahdollinen taktiikka :-D Välillä on kyllä hankalaa kun ei voi sanoa mitä haluaa ainakaan ilman pitkiä luovia taukoja, joiden aikana etsin kääntäjästä oikean sanan ja se alkaa myös turhauttaa. Tänään tuli ensimmäinen pieni epätoivon hetki kun käytiin ja hostäidin kanssa ajelemassa enkä tajunnut suurinta osaa yhtään mistään. Se onneksi meni ohi ja loppuiltapäivä ja -ilta meni hyvillä mielin ja sain keskusteltuakin illallispöydässä kiitettävästi.

Toin mukanani Muumi huopa-askartelusetin ja ekana iltana taiteiltiin lasten kanssa nuo kuvassa näkyvät taideteokset, jotka kädessä pienempi tuli myöhemmin mun luo ja sanoi että saan ne lahjaksi koska on niin kivaa, että tulin heille au pairiksi :-) Eilen pääsin pitämään mun ensimmäisen erittäin vakuuttavan puhuttelun ranskaksi kun pienempi olisi halunnut vielä viimeisen kerran viimeisen kerran jälkeisen viimeisen kerran ja sille piti laittaa stoppi. Onnistuin! Hetken se oli mulle vihainen kunnes päästiin kotiin ja halusi taas tulla syliin ja touhuta kaikkea. Huomenna pitäisi viedä vanhempi poika jääkiekkotreeneihin viereiseen kylään/kaupunkiin autolla ja käydä tytön kanssa luistelemassa ja hengailla treenien ajan. Saa nähdä mitä siitä tulee.. Täällä meinaan tiet on yhtä leveitä kun koti-Suomessa yksi kaista ja jos joku valittaa että MINÄ ajan liian kovaa voi tulla tänne katsomaan!

Taustalla mun ensimmäinen ja tällä hetkellä ainut kaveri Câlin-kisu
(mun ei pitänyt edes tykätä kissoista)

Täällä ollaan!

Perille on päästy ja hengissä. Kentällä tuli vähän sekoiltua muttei liikaa, ei muistettu iskän kanssa katsoa mistä terminaalista lento lähtee vaan mentiin automaattisesti kakkosterminaaliin, joka oli siis väärä ja vasta 15 minuutin jonottamisen jälkeen selvisi, että SAS:in lennot lähtevät juuri siitä toisesta... Ykkösterminaalissa ei onneksi ollut yhtään jonoa, joten minkään näköistä vahinkoa ei päässyt syntymään. Lento Tukholmaan sujui hyvin ja Arlandassa kävi ilmi, että lento Geneveen on arvioitu lähtevän 45 minuuttia myöhässä. Onneksi kentällä oli ilmainen wifi ja ei-ihan-niin-ilmainen Starbucks, josta kävin hakemassa hieman evästä :-) Geneven lento sujui hyvin kunhan päästiin matkaan ja lopulta oli noin puoli tuntia myöhässä aikataulusta.

Hostäiti oli kentällä vastassa ja matka kotiin kävi leipomon kautta. Se oli juuri sellainen ranskalainen boulangerie jossa oli kaikkea ja joka lähtöön. Kun eväät oli matkassa ja auton nokka kohti Coumblouxia, mun päässä pyöri jo ajatukset kuten "miksi ihmeessä mä tulin tänne", "mikä idea tää nyt oli" ja "en ymmärrä yhtään mitään." Kotiin päästyä syötiin eväitä kaikessa hiljaisuudessa (ainakin mun osalta), jonka jälkeen lähdettiin hakemaan lapsia koulusta. Muksut olivat aluksi ehkä vähän ujoja mutteivät kauaa. Juttua lentää koko ajan ja ymmärrän niistä ehkä muutaman sanan sieltä täältä mutta ei se näytä menoa haittaavan.

Kuten olen jo muutamalle kertonutkin, mun useimmiten käytetty sana on "mitä" ja ymmärrän ehkä 10% kaikesta mitä mulle sanotaan ja ehkä 1% niistä pystyn vastaamaan muuta kuin ok tai oui.... Mutta ehkä tämä tästä vielä. Tässä vaan ilmoitus siitä että oon päässy perille, ensi kerralla juttua mun uusista kotikonnuista ja perheestä!

Äiti mä meen nyt!

Saako nää pakata mukaan?

Nyt se vihdoin tapahtuu. Läksiäiset on pidetty, laukut, ainakin melkein, pakattu ja heipat sanottu (jos oon unohtanut sanoa jollekin joka tätä lukee, niin sori ja heippa!). Huomenna tähän aikaan mä olen Ranskassa. Huomenna pääsen laittamaan mun kaikki ranskankieliset aivosolut testiin, sittenpähän selviää, onko koko kesän Duolingon pelaamisesta (ja ehkä myös niistä kahdeksasta vuodesta, joina oon ranskaa koulussa opetellut) ollut hyötyä ja oonko vahingossa sattunut oppimaankin jotain. Tuntuu ihan uskomattomalta. Tuntuu että aika on toisaalta mennyt iha sairaan nopeasti, samalla tuntuu, että oon odottanut ikuisuuden että tämä hetki koittaa. On vähän sellainen olo etten oo ihan sisäistänyt tätä että oon tosissaan lähdössä pois kotoa moneksi kuukaudeksi.

Kuva läksiäisistä lauantailta :)

Jännittää. Jännittää niin paljon etten tiedä miten päin olla. Toivottavasti en ala sekoilla siellä lentokentällä niin pahasti etten pääse perille. Vaihdan lentoa Tukholmassa, että jos jotain sattuu, voin vaikka selvittää ongelmat sitten sujuvalla ruotsin kielellä :-) Eipä mulla muuta, toivottakaa onnea, seuraavan kerran (toivottavasti) kirjoittelen sitten Ranskanmaalta. Seikkailu alkakoon!

Minä ja matkalaukut ollaan valmiita lähtöön!