tiistai 21. maaliskuuta 2017

La fin



Niin se vaan aika rientää ja pari viikkoa on jo kulunut siitä kun Suomeen palasin. Vaikka säät eivät täällä helli samalla tavalla kuin Ranskassa, on mulla ollut hyvä täällä eikä harmita ollenkaan, että lähdin ajoissa kotiin. Blogin kanssa mulla kävi vähän niinkuin pelkäsinkin ja alkuinnostuksen jälkeen jäi postailu vähän vähemmälle, pahoittelut siitä. Ihan alkuaikoina tein postauksen, jossa oli paljon kysymyksiä, jotka painoivat mun mieltä ennen lähtöä. Nyt on niihinkin kaikkiin saatu vastaukset.

Kotona kaikki tuntuu lähes samalta kuin sillon kun lähdinkin. Muutama tietyö siellä täällä, mutta muuten ei Klaukkala ole juuri muuttunut. Kaveritkin sanovat, että tuntuu, etten olisi ikinä mihinkään lähtenytkään, ei vaan oltaisi nähty pitkään aikaan, ja oikeastaan mulla on vähän samanlainen fiilis. Koko aika Ranskassa tuntuu vähän unenomaiselta, kuin koko aikaa siellä ei olisi tapahtunutkaan. Matka lentokentältä kotiin oli aika tunteidentäyteinen, vaikka olinkin odottanut jo kotiinpäänsyä, yhtäkkiä autossa jotenkin iski, että oikeasti lähdin Lyonista enkä ole menossa takaisin, vaan koko juttu on nyt loppu. Nyt vasta alan pikkuhiljaa tottua ajatukseen.


Mun au pair vuosi opetti mulle monia juttuja ja auttoi mua keräämään taas lukumotivaatiota ja halua päästä kouluun, eli juuri niitä asioita, joita mä oikeastaan lähdin hakemaankin. Mun kielitaito (ei tosin ranska ihan niin paljon kuin olisin halunnut, mutta kyllä se myöskin) karttui huimasti ja sain ihania kavereita ympäri maailmaa. Opin paljon, sekä ranskalaisesta kulttuurista, että myös muiden maiden ja ehkä mun ymmärrys tätä maailmaa kohtaan on nyt vähän parempi. Tein monta reissua ja pääsin näkemään paikkoja, joissa en ennen ollut ikinä ollut ja opin myös matkustamaan yksinäni. Koen, että musta tuli itsenäisempi tämän reissun johdosta ja nyt ainakin tiedän, että kyllä mä pystyn pitämään huolen itsestäni ulkomaillakin.

Monen monta seikkailua mahtui myös Lyonissa vietettyyn aikaan ja niistä saan kiittää mun ihania ystäviä Tildaa, hostserkku-Hannaa ja Anettea. Mun aika Ranskassa ei olisi ollut puoliksikaan yhtä täynnä naurua, jaettuja suruja ja hyviä hetkiä, jos mulla ei olisi ollut mun tyttöjä mukana. Kaikista suurin voimavara, joka auttoi  mua jaksamaan hankalina hetkinä olitte te tytöt!


Blogin päivittelyn taidan jättää tähän postaukseen, mutta blogi saa jäädä tänne, jos joku tuleva au pair vaikka sattuisi sen löytämään ja siitä olisi iloa, itse ainakin tykkäsin lukea kaikki maailman au pair blogit ennen lähtöä. Saatanpa joskus jollekkin uudelle seikkailulle lähteä, jota sitten päivittää tänne, mutta aupairius saa jäädä tähän yhteen kertaan. Vaikka oonkin tosi iloinen ja tyytyväinen siihen, että tein päätöksen lähteä, en uudestaan au pairiksi lähtisi. Saattaisin jopa miettiä vielä uudestaan lähtöä, jos olisin tiennyt etukäteen, kuinka rankkaa se todella olisi. Silti neuvoisin kaikkia, jotka harkitsevat lähtöä, menemään, aina sieltä pääsee kuitenkin kotiin jos tarve niin vaatii. Mun mielestä nuorena kannattaa mennä, nähdä ja kokea kun siihen on mahdollisuus, se antaa niin paljon enemmän kuin ottaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti